Advertisement

Aasian mestaruuskisat vauhdissa – näitä pelaajia Valioliigassa kaivataan

Aasian mestaruuskisat käynnistyivät vajaa viikko sitten Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. Lohkovaiheen ottelut ovat täydessä vauhdissa ja finaali tullaan pelaamaan helmikuun ensimmäisenä päivänä.

Euroopassa useat sarjat ovat käynnissä samanaikaisesti, mutta seurojen on pitänyt silti päästää pelaajansa maajoukkuetoimintaan mukaan. Myös Valioliigasta kisoissa mukana on useita pelaajia. Päätimme ottaa pienen katsauksen siitä, ketä on mukana ja mitä heidän poissaolonsa heidän seuroilleen merkitsee.

Mathew Ryan ja Alireza Jahanbakhsh, Brighton & Hove Albion

Australialaismaalivahti Ryan tuli Brightonin maalille kesällä 2017, ja pelasi siitä eteenpäin 57 peräkkäistä Valioliiga-ottelua. Hänen poissa ollessaan torjuntavastuun näyttäisi ottavan David Button, joka on kahdessa ensimmäisessä ottelussaan päästänyt kaksi maalia, pitäen maalinsa puhtaana Evertonia vastaan. Button ei ole Ryanin tasoa, mutta Brightonin kurinalaisen puolustuksen takana hänenkin avullaan seura pystyy napsimaan pisteitä.

Iranilaislaituri Jahanbakhsh ei ole vielä Valioliigan vauhtiin sopeutunut. Kymmenessä pelaamassaan Valioliiga-ottelussa hän ei ole tehoja saanut aikaan. Ei ole myöskään pelannut marraskuun alun jälkeen takareisivamman vuoksi, mutta valittiin kuitenkin Iranin joukkueeseen.

Son Heung-min, Tottenham

Alkusyksystä Asian Gamesissa Etelä-Koreaa edustanut Son on jo toistamiseen kesken kauden maajoukkueen mukana. Ensimmäisellä kerralla Lucas Mouran hyvä maalivire pelasti Tottenhamin. Son on ollut marraskuusta lähtien erinomaisessa vireessä, tehden 11 ottelussa kahdeksan maalia ja syöttäen kuusi. Lähtee kisoihin vasta sunnuntain Manchester United -ottelun jälkeen, mutta on suuri menetys.

Ki Sung-yueng ja Yoshinori Muto, Newcastle

Ki ja Muto ovat molemmat viime kesän hankintoja Newcastlessa, ja pärjänneet vaihtelevalla menestyksellä. Eteläkorealainen keskikenttäpelaaja Ki istui alkukauden pitkälti penkillä, mutta on noussut viime aikoina avaukseen samalla, kun seuran tulokset ovat parantuneet.

Japanilaishyökkääjä Muto ei toistaiseksi ole onnistunut vastaamaan minkäänlaisiin odotuksiin. 13 pelaamassaan ottelussa hän on onnistunut tekemään vain yhden maalin. Kumpikaan pelaaja ei Newcastlelle elintärkeä ole, mutta materiaali on epäilemättä kapea heidän poissaolonsa aikana.

Maya Yoshida, Southampton

Japanilaistoppari Yoshida on Southamptonin puolustuksen kokenutta kaartia, joka ei alkukaudella juuri pelannut, mutta Ralph Hasenhüttlin aikakaudella enemmän. Seitsemästä ottelusta Yoshida on ollut avauksessa viidessä. Wesley Hoedtin ollessa mustalla listalla ja Yoshidan maajoukkueen mukana Southamptonilla on vain kolme keskuspuolustajaa, joten on mahdollista että Yoshidaa tullaan kaipaamaan.