Manchester Cityn argentiinalaishyökkääjä Sergio Agüero on allekirjoittanut sopimuksen, joka tuo hänelle vuoden lisää nykyiseen sopimukseensa verrattuna. Uuden sopimuksen myötä Agüero pysyy siis Manchesterissa kesään 2021 asti.
Aiemmin Agüero sanoi, että saattaa hyvinkin jättää Cityn nykyisen sopimuksensa päättyessä vuonna 2020, koska hän haluaa päättää uransa kotimaassaan Argentiinassa. Nykyinen sopimus pitää hänet kuitenkin seurassa vielä vuoden pidempään, 33-vuotiaaksi asti. Jos ja kun Agüero pelaa uuden sopimuksensa loppuun asti Manchester Cityssä, tulee hänelle täyteen kymmenen vuotta seuran palveluksessa.
”Olen iloinen tästä ylimääräisestä vuodesta”, Agüero sanoi seuran verkkosivuilla. ”Ideani oli olla täällä kymmenen vuotta. Olen pelannut täällä nyt seitsemän kautta. Kun tämä sopimus päättyy, kymmenen vuotta on täynnä. Olen hyvin onnellinen, koska täällä minua on kohdeltu hyvin ensimmäisestä päivästä lähtien. Meillä on hyvä joukkue, meidän täytyy keskittyä ja jos suoritamme sataprosenttisesti, meillä on hyvä mahdollisuus saavuttaa suuria asioita.”
Agüero on tällä kaudella tehnyt viidessä Valioliigan ottelussaan kolme maalia ja syöttänyt kaksi. Kaikki kolme maalia tulivat kuitenkin samassa murskavoitossa Huddersfieldia vastaan. Cityn manageri Pep Guardiola sanoo kuitenkin Agüeron olevan huippukunnossa tällä hetkellä.
”Sen jälkeen kun olen saapunut seuraan, en ole koskaan nähnyt häntä tällaisena”, Guardiola totesi. ”Se henki jolla hän tuli takaisin lomilta MM-kisojen jälkeen, hän on aivan loistavassa kunnossa.”