Advertisement

Alisson korostaa Van Dijkin merkitystä ja kertoo nauttivansa Liverpoolissa olostaan – “Haluan saavuttaa jotain suurta tässä seurassa”

Liverpoolin maalin suulle viime kesänä AS Romasta siirtynyt Alisson Becker pelasi mahtavan debyyttikauden merseysidelaisjoukkueessa. 26-vuotias brassivahti kirjautti Valioliigassa tililleen peräti 21 nollapeliä ja voitti Kultainen Hanska -palkinnon, joka annetaan kauden aikana eniten nollapelejä torjuneelle maalivahdille.

Kaikkea kunniaa Alisson ei itselleen tästä kuitenkaan ota, vaan hän korostaa Valioliigan vuoden pelaajaksi valitun Virgil van Dijkin merkitystä.

“Hän antaa paljon luottamusta joukkueelle ja pelaajille”, Alisson sanoi Liverpoolin verkkosivuilla.

“Kun sinulla on Virgil van Dijkin tapainen jättiläinen kentällä, kenties se pelottaa vastustajaa. Minulle hän on erityinen.

“Minulla on myös muita loistavia puolustajia edessäni. Joel Matip, Joe Gomez, Dejan Lovren. Jokainen teki hyvää työtä tällä kaudella, mutta Virgilissä on jotain erityistä. Hän on iso mies.

Alisson kertoo myös sopeutuneensa heti ensimmäisellä kaudellaan hyvin Englantiin ja Liverpooliin.

“Kaikki täällä on ollut hyvää. Kausi sujui loistavasti ja sisälti hienoja hetkiä.

“Olen iloinen voidessani olla täällä. Tulen erittäin innoissani joka päivä harjoituksiin ja työskentelen kovaa. Haluan saavuttaa jotain suurta tässä seurassa.”

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!