Advertisement

Alisuorittanut Manchester United kohtaa Norwichin – katkeaako Pukin maaliton jakso Valioliigassa?

Kuva: TT, Paul Chesterton

Valioliigan 10. ottelukierros näkee päivänvalon tänä viikonloppuna. Suomalaisittain mielenkiintoisin kohtaaminen nähdään sunnuntai-iltana, kun Manchester United saapuu Teemu Pukin Norwichin vieraaksi Carrow Roadille.

Kotijoukkue Norwich lähtee otteluun viime viikonlopun Bournemouthin vierailulta otetun 0-0 tasapelin jäljiltä, jossa Kanarialinnut katkaisivat neljän ottelun pisteettömän putkensa. Norwich on ollut vaikea isäntä Valioliigan huippujoukkueille ja siitä osoituksena Chelsean pitäminen pitkään piinassa kauden kolmannessa ottelussa sekä varsinkin edelliskauden mestarin Manchester Cityn löylyttäminen 3-2 numeroin ennen neljän ottelun tappioputkea.

Daniel Farken ryhmä on kärsinyt alkukaudesta puolustuspään loukkaantumista. Kuitenkin tilannetta helpotti huomattavasti ykkösmaalivahti Tim Krulin paluu viime viikonloppuna. Krulin tekeminen ja johtajuus antaa rikkonaiselle puolustuslinjalle luottoa omaan tekemiseen. Myös hyökkäyspään otteet ovat olleet vaisuja ja sunnuntaille vaaditaan parannusta edellisiä pelejä peilaten. Argentiinalaislaituri Emiliano Buendian täytyy löytää peli-ilonsa turhautumisen sijasta, jotta Pukki saa laadukasta tarjoilua ja pääsee katkaisemaan viiden ottelun maalittoman jaksonsa Valioliigassa. Myös Onel Hernandezin palaaminen täyteen pelikuntoon tuo Farkelle leveyttä hyökkäyspäähän, jotta Pukin ja Buendian taakka tehoista ei jää liian suureksi.

Manchester United lähtee kamppailuun intoa puhkuen. Tasapelin sarjakärki Liverpoolia sekä ensimmäinen vierasvoitto lähes kahdeksaan kuukauteen Partizanista Eurooppa-liigassa ovat luoneet toivoa Red Devilsin pukukoppiin. Kuitenkin karua kieltään Partizan-voitosta kertoo se, että Manu ei saanut ainuttakaan laukausta maalia kohti rangaistuspotkumaalia lukuun ottamatta.

Marcus Rashfordin ja Anthony Martialin tulee ottaa sunnuntain koitoksessa isoa roolia maalintekorintamalla, jotta Manu saisi voittosaraketta parempaan suuntaan vieraspelien osalta. Myös tiiviin puolustuspelaamisen merkitystä ei voi korostaa liikaa, Norwichin ollessa parhaimmillaan hyvin vaarallinen nopeiden vastahyökkäystensä kanssa. Paul Pogban puuttuminen rosterista luo ison lovin keskikentälle, hänen pystyessä parhaimmillaan pitämään pilkkanaan vastustajan puolustuslinjaa oivaltavien syöttöjen muodossa.

Odotettavissa on tasainen vääntö, pisteitä janoavien joukkueiden kesken ja virhealttius molemmissa puolustuspäissä tarjoaa mahdollisuuden jopa maali-ilottelulle. Viasat näyttää ottelun urheilukanaviltaan ilmaiseksi, pelin pyörähtäessä käyntiin sunnuntaina 18.30!

Alla aikaisempien Manchester United-Norwich -valioliigakamppailuiden top-5 hetket: