Advertisement

Ander Herrera olisi halunnut jatkaa Manchester Unitedissa – erimielisyydet seurajohdon kanssa johtivat lähtöön

Espanjalaispelaaja Ander Herrera on kertonut, ettei hän olisi halunnut lähteä Manchester Unitedista viime kesänä. Erimielisyydet seurajohdon kanssa johtivat kuitenkin Herreran lähtöön manchesterilaisseurasta, jota hän edusti viiden vuoden ajan.

Herrera siirtyi ilmaissiirrolla PSG:hen, jossa hän on saanut tämän kauden aikana niukasti vastuuta. Keskikenttäpelaaja kertoo olevansa onnellinen pariisilaisseurassa, mutta myöntää, että olisi halunnut pysyä pidempään Manchesterissa.

”Kun katson vuoden taaksepäin, aikomukseni ei ollut lähteä Manchester Unitedista”, Herrera kertoi ESPN:lle.

”Minulla oli seurajohdon kanssa eriäviä mielipiteitä, mutta kunnioitan heitä. Kunnioitan heitä paljon. He tekevät asioita Manchester Unitedin puolesta ja olen eri mieltä ihmisten kanssa, jotka väittävät, etteivät he tekisi. He todella kärsivät, kun asiat eivät suju hyvin ja he todella taistelevat saadakseen Manchester Unitedin takaisin [huipulle].”

”En hyväksynyt joitain heidän tekemiään päätöksiä, mutta niin tapahtuu jalkapallossa. Näin tapahtuu jokaisessa yrityksessä.”

”Minulla oli hyvät suhteet Ed Woodwardiin ja omistajiin, joten minulla ei ole mitään kaunoja heidän kanssaan.”

30-vuotias Herrera pelasi Unitedissa vuosina 2014-19 ja voitti seuran riveissä kertaalleen Eurooppa-Liigan, FA Cupin sekä Liigacupin.