Advertisement

Aneeminen Manchester United suli lopussa – Southampton nousi tasapeliin lisäajan kuudennella minuutilla

Manchester Unitedilla oli maanantai-iltana tilaisuus nousta Valioliigan kolmannelle sijalle kotiottelussa Southamptonia vastaan, mutta joukkue tuhri mahdollisuutensa hyytymällä ottelun viime hetkillä 2-2 -tasapeliin.

Ottelu alkoi vierasjoukkue Sotonin komennossa, Unitedin ollessa enemmän tai vähemmän kohmeessa.

Uninen kotijoukkue sai ansaitsemansa rangaistuksen vain 12. minuutin pelin jälkeen, kun Stuart Armstrong tälläsi pallon maaliin lähietäisyydeltä.

Voisi kuvitella, että maali olisi ollut Sotonille hyväksi, mutta tällä kertaa niin ei ollut. Unisen alun pelannut United heräsi pelaamaan takaiskumaalin jälkeen ja latoi tiheään tahtiin kaksi maalia. Marcus Rashford toi isännät tasoihin 20. peliminuutin jälkeen, ja vain kolmea minuuttia myöhemmin Anthony Martial vei isännät jo johtoon.

Tässä kohtaa näytti siltä, että United jyrää selvään kotivoittoon, mutta toisin kävi. Ole Gunnar Solskjaerin miehistö lopetti pelaamisen lähes täysin johtoasemassa, eikä Soton-puolustuksella ollut mitään hätää pitää tulikuumia United-hyökkääjiä aisoissa.

Ottelu eteni isäntien 2-1 -johdossa aina toisen puoliajan lisäajalle asti, kunnes United sai ansaitsemansa rangaistuksen lepsusta pelaamisestaan. James Ward-Prowsen lähettämä kulmapotku tavoitti vaihdosta kentälle tulleen Michael Obafemin, joka tuikkasi lähietäisyydeltä ottelun kuudennella lisäminuutilla päätösnumeroiksi 2-2.

2-2 -tasapelin myötä Unitedin tappiottomien otteluiden putki kasvoi 18 ottelun mittaiseksi, mutta se on tässä kohtaa laiha lohtu. Manchesterilaisryhmä ei onnistunut käyttämään tuhannen taalan paikkaa nousta kolmanneksi, vaan jatkaa tasurin myötä Valioliigassa sijalla viisi.