Advertisement

Anfieldilla pelataan kauden ensimmäinen Merseysiden derby – kymppi Liverpoolin voitolle tuo 83 euroa

Kuva: TT, David Blunsden

Kauden 2019-2020 ensimmäinen Merseysiden derby pelataan keskiviikkona Anfieldilla. Joukkueet lähtevät otteluun täysin päinvastaisista asetelmista.

Liverpoolin alkukausi on ollut pelkkää juhlaa. Jurgen Kloppin miehistö pyyhältää sarjan kärkipaikalla voitettuaan 14 pelaamastaan ottelustaan peräti 13. Piste-ero toisena olevaan Leicesteriin on jo muhkeat kahdeksan pistettä.


Evertonin kausi on alkanut surkeasti ja portugalilaisluotsi Marco Silvan potkut ovat vain ajankysymys. Everton on sarjan 17 sijalla voitettuaan 14 ottelustaan vain neljä. Piste-eroa putoamisviivaan on vain kaksi pistettä.

Merseysiden derbyt ovat kuitenkin olleet viime vuosien aikana hyvin tasaisia. 15 edellisestä ottelusta peräti yhdeksän on päättynyt tasan. Evertonin edellisestä Merseysiden derbyn voitosta on kuitenkin kulunut jo tovi. Se tapahtui viimeksi lokakuussa 2010. Anfieldilla Everton on juhlinut viimeisimmän kerran yli 20 vuotta sitten [27.9.1999].

On sanomattakin selvää, että Liverpool on otteluun iso suosikki. Marco Silvan täytyy onnistua ottelutaktiikassaan täydellisesti raapiakseen naapurilta pisteitä ja pelastaakseen työpaikkansa.

Peliyhtiö Betssonilla on käynnissä joulukampanja, jossa uudet pelaajat saavat käyttöönsä 10 euron talletuksella peräti 60 euroa pelirahaa.

Lyö vetoa esimerkiksi Merseysiden derbyyn, niin saat pienellä panostuksella mehevät voitot!

Lunastaaksesi bonuksen, toimi näin:

  1. Avaa pelitili Betssonille TÄSTÄ.
  2. Talleta vähintään 10 euroa.
  3. Mene tilisi Saatavilla olevat bonukset -kohtaan ja lunasta 500% talletusbonuksesi vedonlyöntiin.
  4. Tehtyäsi tämän, saat välittömästi käyttöösi 60 euroa.

Mikäli päätät pelata pelimerkkisi Liverpoolin voitolle, ja Liverpool voittaa ottelun, pelikassasi kasvaa 83,4 euroon (1.39×60).

Jos luotat tasuriin ja pelaat tallettamasi 10 euroa + saamasi bonuksen tasapeliin ja tämä toteutuu, voitat hulppeat 315 euroa (5.25×60).

Yli 20 vuoden kotitaian murtuminen, eli Evertonin venyminen voittoon toisi jo peräti 537 euroa (8.95×60).

Pelitilin Betssonille pääset avaamaan TÄSTÄ.

Betssonin säännöt ja ehdot ovat voimassa. K-18.