Advertisement

Antoine Griezmannin pää pölkylle Barçassa – edessä muutto Englantiin?

Barcelonasta kuuluu huhuja, joiden mukaan Antoine Griezmannista oltaisi kesällä jo valmiita luopumaan. Ranskalaistähti siirtyi Camp Noulle vasta viime kesänä kovalla 120 miljoonan euron siirtohinnalla, ja on tehnyt pelaamassaan kaikkiaan 37 ottelussa 14 maalia ja antanut 4 syöttöä. Espanjalaisen Sport-lehden mukaan se ei riitä, vaan seura haluaa nimenomaan Griezmannista eroon pitäessään silmällä kesän jälleenrakennustalkoissa, joissa seura yrittää mahdollisesti naarata Neymaria takaisin. Luonnollisesti kiikarissa on mahdollisimman pieni menetys maksettuun siirtosummaan nähden – tietojen mukaan sinipunaiset havittelevat pelaajasta 100:aa miljoonaa.

Ilmassa on viitteitä siitä, että erityisen kiinnostuneita Griezmannista olisi neljä seuraa, joista kolme tulee Valioliigasta: Manchester United, Chelsea, Arsenal ja PSG. Moni näkee tällä hetkellä ManUn luontevimmaksi uudeksi osoitteeksi. Hyökkääjän siirto Manchesteriin on ollut lähellä aiemminkin, kesällä 2017. Silloin mies itse arvioi 60 % todennäköisyyden sille, että hän pelaisi seuraavaksi Old Traffordilla, mutta niin vain ura jatkui vielä Atletico Madridin raidoissa.

Sekä Barcelona että Manchester United luovat pohjaa tulevalle nyt kovalla tohinalla. ManU on hiljattain yhdistetty myös Bayern Münchenin keskikenttäpelaaja Philippe Coutinhoon. Joukkue on kertonut palaavansa harjoittelemaan 10. huhtikuuta, mutta ottavansa toki huomioon myös koronaviruksen mahdolliset vaikutukset suunnitelmaan.