Advertisement

Argentiinalaisvahti siirrostaan Arsenalista Aston Villaan: ”Se oli askel ylöspäin urallani”

Argentiinalaisvahti Emiliano Martinez on sanonut, että siirtyminen Arsenalista Aston Villaan oli askel ylöspäin hänen urallaan.

28-vuotias Martinez edusti Arsenalia 10 vuoden ajan, mutta sai vastuuta yhteensä vain 39 ottelussa. Suurin osa peleistä [23] kertyi viime kaudelta, kun Martinez nousi väliaikaisesti Arsenalin ykkösmaalivahdiksi Bernd Lenon loukkaannuttua.

Siirryttyään Villaan Martinez on saanut säännöllistä peliaikaa ja loistanut maalinsuulla. Argentiinalainen on pitänyt Valioliigassa maalinsa puhtaana jo neljästi, joista viimeisin nähtiin sunnuntaina juuri Arsenalia vastaan.

– Kun päätin siirtyä Villaan, se johtui siitä, että luotin sekä managerin että seuran tavoitteisiin. Tiesin kuinka iso seura Villa on. Ihmiset eivät ymmärrä kuinka suuri se on, Martinez kertoi.

– Kaikki sanoivat, että se [siirto] oli askel alaspäin urallani, mutta olen sanonut aina, että se oli askel ylöspäin.

Sunnuntain Arsenal-voittonsa myötä Aston Villa nousi Valioliigan kuudennelle sijalle kerättyään seitsemästä ottelusta 15 pistettä. Martinez kertoo, että hänen tavoitteenaan on johdattaa Villa takaisin eurokentille.

– Meillä on käynnissä todella hyvä kausi. Olen sanonut ensimmäisestä päivästä lähtien, että tavoitteenani on olla Euroopassa Villan kanssa, Martinez lisäsi.

– Haluan viedä tämän seuran mahdollisimman korkealle ja uskon, että olemme oikealla tiellä. Luulenko, että voimme tehdä sen jo tällä kaudella? Kyllä. Se on idea. Se on toive. Meidän on tehtävä työtä sen puolesta.