Advertisement

Argentiinan jättiseura Boca Juniors ManU-puolustajan perässä

Argentiinan kaikkien aikojen menestyneimpiin joukkueisiin kuuluva Boca Juniors yrittää hankkia Manchester United -puolustaja Marcos Rojon.

30-vuotias Rojo siirtyi tammikuussa loppukauden mittaisella lainasopimuksella kasvattajaseuraansa Estudiantesiin, mutta ehti pelata joukkueessa vain yhden ottelun ennen kuin koronaviruspandemia päätti kauden ennenaikaisesti.

Rojon sopimus Manchester Unitedin kanssa ulottuu kesään 2021, ja se sisältää option yhdestä lisävuodesta. Rojolla ei kuitenkaan vaikuta enää olevan minkäänlaista roolia Ole Gunnar Solskjaerin miehistössä, joten manchesterilaisseuran uskotaan etsivän argentiinalaispuolustajalle ostajaa.

ESPN FC:n tietojen mukaan yksi kiinnostuneista seuroista on Boca Juniors, joka haluaa hankkia Rojon pysyvällä siirrolla, jos he pääsevät yhteisymmärrykseen siirtosummasta.

United on tiettävästi hinnoitellut Rojon peräti 15 miljoonan punnan arvoiseksi, joka on aivan liikaa Bocalle. Boca on valmis maksamaan Argentiinan maajoukkuepuolustajasta noin viisi miljoonaa puntaa, joten vielä tässä kohtaa seurojen välillä on merkittävä kuilu siirtosumman suhteen.

Rojo on edustanut Manchester Unitedia vuodesta 2014 lähtien ja pelannut seuran riveissä yhteensä 122 ottelua.