Advertisement

Arnautovicin agentti kertoo halusta siirtyä isompaan seuraan – ”Hänen pitäisi pelata europaikoista”

West Ham United lähti uuteen Valioliiga-kauteen vahvin panostuksin. Uusi meritoitunut manageri Manuel Pellegrini ja kymmenien miljoonien pelaajahankinnat nostivat odotuksia jopa taistelusta europaikoista.

Toistaiseksi kausi ei ole sujunut kuitenkaan lähellekään odotusten mukaisesti. West Ham on 12 ottelun jälkeen Valioliigassa sijalla 13 ja lähempänä taistelua putoamista vastaan kuin Euroopan kentille oikeuttavista sijoista.

Yksi pelaaja, joka on onnistunut vastaamaan korkeisiin odotuksiin, on hyökkääjä Marko Arnautovic. Itävaltalainen on tehnyt kymmenessä pelaamassaan Valioliigan ottelussa viisi maalia ja syöttänyt yhden.

Danijel Arnautovic, Markon veli ja agentti, kertoo, että he tähyilevät siirtoa isompiin seuroihin. Hänen mukaansa 29-vuotiaan Arnautovicin pitäisi pelata paljon paremmista sijoista kuin nyt West Hamin kanssa.

”Hän pelaa jo Valioliigassa ja siellä parhaat pelaajat ovat. Mutta Markolle tämä ei voi olla päätepiste,” Danijel Arnautovic sanoi Sky Sportsin mukaan. ”Hän on iso osa West Hamin joukkuetta mutta uskomme että hänestä saa vielä enemmän irti. Sen tapahtumiseksi hänen pitää pelata huippujoukkueessa. Marko on valmis seuraavaan askeleeseen. Hänen tasoisensa pelaajan ei pitäisi pelata putoamista vastaan. Hänen pitäisi pelata europaikoista.”

Danijel kuitenkin sanoo, että Marko nauttii West Hamissa pelaamisesta. Mahdollinen siirto tulisi pelkästään halusta edetä uralla.

”Marko todella nauttii West Hamissa pelaamisesta. Hän rakastaa seuraa ja sen kannattajia,” hän jatkoi. ”Mutta on silti tunne, ettei tämä voi olla päätepiste. Ja kaikkien pitäisi ymmärtää se.”

Marko itse ei kerro siirtohalujaan yhtä selväsanaisesti, mutta sanoo luottavansa veljensä arviokykyyn.

”Olen 29 joten olen pelaaja parhaassa iässä. On selvää, että haluan kilpailla parhaiden pelaajien kanssa,” Marko Arnautovic sanoi. ”Mutta näissä asioissa luotan täysin veljeeni.”