Arsenal on yksi monista seuroista, jotka ovat alkaneet miettiä, millä tavalla pelaajien palkkoja voisi saada alaspäin taloudellisesti haastavina aikoina. Ottelutapahtuman työntekijät ovat toinen, kovin erityyppinen ryhmä: heitä on paljon enemmän, mutta heidän palkkaansa ei lasketakaan miljoonissa työntekijää kohden.
Arsenalin ehdotus oli leikata kaikkien pelaajiensa palkkoja 12,5 prosenttia maaliskuuhun 2021. Idea on siis jakaa tappioita pidemmälle aikavälille (jos nyt optimistisesti pysyttäydytään vielä toistaiseksi siinä toivossa, että epideamia on loppunut huomattavasti ennen sitä).
Leikkuriin liittyy kuitenkin kannuste: jos Mikel Artetan joukot etenisivät Mestarien liigaan, leikkausta ei tehtäisi ollenkaan. Paikka Eurooppa-liigassa laskisi leikkauksen 7,5 prosentin tasolle.
Pelaajat ovat hankalassa paikassa. Varmasti he haluavat auttaa työnantajaansa, mutta toisaalta kyseessä on prosentuaalisesti varsin suuri ja pitkälle aikavälille ulottuva leikkaus. Lisäksi jalkapalloilijoiden ammattiliitto PFA on neuvonut kieltäytymään kaikista palkkaleikkauksista. Enemmänkin se neuvoo keskustelemaan siitä, että palkanmaksua voitaisi jaksottaa hieman eri tavalla, jotta pahimmasta päästään yli.
Niin Arsenal-pelaajisto onkin yksissä tuumin kieltäytynyt ajatuksesta. Heidän mukaansa palkat on jo nyt sidottu tuloksiin. Pelaajat ovat huolissaan siitä, että jos Mestarien liiga -paikka jää tällä kaudella saavuttamatta, palkoista katoaa liian suuri osa. Seura puolestaan varoittaa, että jos se ei saa tästä kaudesta kaavailtua TV-rahaa kokonaisuudessaan, luvassa on vielä lisää toimia.