Kuten jo aiemmissa otteluissa on tullut tavaksi, niin Arsenal lähti torstainakin erittäin nuorella kokoonpanolla Belgradin Punaisia Tähtiä vastaan. Petr Cech pelasi maalinsuulla David Ospinan loukkaantumisen johdosta. Mathieu Debuchy sai 11 kuukauden jälkeen paikan avauskokoonpanossa ja pelasi koko ottelun yhtenä kolmesta keskuspuolustajasta.
Belgrad oli edellisellä kierroksella voittanut 1.FC Kölnin vierasottelussa 0-1, jote mikään läpihuutojuttu peli ei Arsenalille ollut edes ennakkoon. Ja itse otteluista muotoutui juuri niin vaikea kuin odottaa saattaa. Todella kovaääninen kotiyleisö piti huolen, etteivät Arsenalin nuoret pelaajat missään vaiheessa päässeet varsinaisesti mukavuusalueelleen.
Arsenalilla oli läpi ottelun selkeästi suurempi pallonhallinta, mutta molemmat joukkueet laukoivat 11 kertaa joista kotijoukkue sai maalia kohden kolme laukausta. Arsenal sai puolestaan kaksi enemmän. Etenkin ensimmäisen puoliajan lopulla näytti jopa siltä, että kotijoukkue olisi lähempänä maalintekoa. Maaleja ei kuitenkaan vielä tuolloin nähty, joten tasanumeroissa lähdettiin puoliajalle.
Toisella puoliajalla peli jatkui hyvin samanlaisissa merkeissä. Kotijoukkue pyrki kääntämään Arsenalin pallonmenetykset nopeasti vastaiskuiksi. Tässä se onnistuikin hyvin muilta osin, mutta maalit jäivät puuttumaan. Arsenal puolestaan pyrki ottamaan vauhdin pois ottelusta lähes kokonaan. Ajoittain tuntui, ettei Arsenal tosissaan edes hakenut voittoa.
Kotijoukkueen Milan Rodic otti 80. peliminuutilla illan toisen keltaisen kortin, kun hän puskutilanteessa osui kyynärpäällä Francis Cocquelinia poskipäähän, joka turposi hyvin nopeasti pieneksi palloksi.
Rodicin punaisen kortin jälkeen Arsenal sai tehtyä ottelun ainoaksi jääneen osuman, kun hienon syöttösarjan päätteeksi Olivier Giroud laukoi vaikeasta asennosta pallon maaliin.
Arsenalin manageri Arsene Wenger oli ottelun jälkeen luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa suoritukseen.
”Ottelu oli hyvin vaikea kuumassa hornankattilassa. Intensiteetti oli kova ja yritimme voittaa ja loppujen lopuksi onnistuimmekin siinä. Pelasimme hyvää joukkuetta vastaan, joka oli jatkuvasti vaarallinen vastaiskuissa.” Wenger kertoi ottelun jälkeen.
Ottelun hahmoksi valittiin Arsenalin Jack Wilshere, joka pelasi jälleen vakuuttavan ottelun vierasjoukkueen keskikentällä. Englantilainen on pelannut erinomaisesti jokaisessa pelaamassaan ottelussa tällä kaudella ja on vain ajan kysymys, milloin pelaaja alkaa saada vastuuta myös Valioliigassa.