Advertisement

Arsenal isännöi West Hamia Emiratesilla Carabao-Cupin puolivälierässä

Rankan otteluruuhkan keskellä ei tällä viikolla pelata Valioliigan arkikierrosta. Sen sijaan tänään pelataan Carabao-Cupin puolivälieriä. Arsenal kohtaa kotikentällään Emirates Stadiumilla West Hamin, jonka vieraana Arsenal pelasi viikko sitten keskiviikkona 0-0 tasapelin. Arsenal on kotikentällään jonkinasteinen ennakkosuosikki, vaikka joukkueen manageri Arsene Wenger lyökin kentälle varmasti jonkin verran vähän vähemmän peliaikaa saaneita pelaajia.

Arsenal pääsi Carabao-Cupin puolivälieriin voittamalla Mestaruussarjan Norwichin niin ikään kotonaan 2-1. Arsenal oli ottelussa 0-1 tappiolla, mutta nuori huippulupaus Eddie Nketiah vei kotijoukkueen jatkoon ottelun kahdella maalillaan. Theo Walcott on managerin mukaan pitkästä aikaa tositoimissa loukkaantumisensa jälkeen.

West Ham eteni illan otteluun voittamalla Tottenhamin vierasottelussa Wembleyllä 2-3. Tottenham johti ottelua jo turvallisen tuntuisesti 2-0 puoliajalla, mutta West Ham otti eron kiinni ja meni ohi 15. minuutin ilotulituksella toisella puoliajalla. Andre Ayew teki West Hamin kaksi ensimmäistä maalia ja lopuksi vielä Angelo Ogbonna iski ottelun voittomaalin. West Hamin puolelta Manuel Lanzini on kahden ottelun pelikiellossa eikä lähtökohtaisesti pelaa illalla. Seuralla ja pelaajalla on kuitenkin klo 18 saakka illalla aikaa valittaa tuomiosta, jonka jälkeen asian tutkii ja ratkaisee riippumaton säätöneuvosto. Neuvoston on tarkoitus käsitellä tapaus vielä ennen ottelun alkua.

Wenger suunnittelee ottelussa pelaajien kierrättämistä, mutta ei lähde otteluun kuitenkaan täysin junioripohjaisella pelaajakokoonpanolla.

”Meillä on monta laadukasta pelaajaa, jotka eivät aloittaneet lauantaina Newcastlea vastaan. Et voi sanoa suosivasi sellaista pelaajaa, joka on pelannut kolme peliä kuuden päivän sisään verrattuna täysin levänneeseen pelaajaan”, Wenger kertoo ennen ottelua.

”Aloituksessa olevat pelaajat ovat periaatteessa kaikki kansainvälisen tason pelaajia.”

West Hamin manageri David Moyes kertoi Manchester Citystä lainalla olevan Joe Hartin seisovan joukkueen tolppien välissä illan ottelussa. Viime aikoina ykköstorjujan vastuun on kantanut espanjalainen Adrian, joka otti Hartin paikan Manchester Cityä vastaan pelatussa ottelussa. Tuossa ottelussa Hart ei voinut pelata, sillä vastassa oli pelaajan sopimuksen omistava seura.

”Hän on ollut hyvä ja on valmis pelaamaan”, Moyes kertoo Hartista.

Andy Carroll saattaa palata. Hänellä on ollut selkä kipeänä, mutta hän harjoitteli tänään ja saattaa olla, että hän on mukana huomenna”, Moyes pohti seuran hyökkääjän Carrollin tilannetta eilen pidetyssä lehdistötilaisuudessa.