Advertisement

Arsenal ja Liverpool kohtaavat Valioliigan kärkiottelussa – Nähdäänkö jälleen maalijuhlat?

Emirates Stadiumilla nähdään lauantaina todellinen huippuottelu, kun Arsenal ja Liverpool taistelevat sarjapisteistä. Arsenal on illan vierasjoukkuetta neljä pistettä sarjataulukossa perässä, joten kotivoitolla pohjoislontoolaisilla olisi sauma päästä Liverpoolin kantaan kiinni.

Sarjassa neljäntenä oleva Arsenal on pelannut kaikki kilpailut mukaanlukien jo 13 ottelua ilman tappioita. Otteluista peräti 12 on päättynyt voittoon – tilastoon ainoan kauneusvirheen aiheutti viime viikonlopun vierastasuri Crystal Palacea vastaan. Kesällä Arsene Wengerin tilalle manageriksi tullut Unai Emery on saanut joukkueensa todelliseen lentoon ja moni kaavailee Arsenalia jopa mestaruustaisteluun. Joukkue pelaa tällä hetkellä kovalla itseluottamuksella ja jopa TV-ruudun välityksellä joukkueesta huokuu loistava yhteishenki – vastaavaa ei ole Arsenalissa vuosikausiin nähty. Pienenä yhteenvetona voidaankin todeta, että asiat Pohjois-Lontoossa on varsin hyvällä tolalla.

Illan vierasjoukkue Liverpool on Valioliigassa sijalla kaksi, tasapisteissä sarjakärki Manchester Cityn kanssa. Liverpool palasi voittokantaan hieman vaikeamman vaiheen jälkeen Hudersfieldin vieraana kaksi viikkoa sitten, ja on tuon ottelun jälkeen voittanut myös kaksi muuta pelaamaansa ottelua – Mestarien liigassa kaatui Crvena zvezda ja Valioliigassa viime viikonloppuna Cardiff. Liverpool on päästänyt alkukauden kymmenessä valioliigaottelussaan vain neljä maalia, joten puolustuspelaaminen on saatu todella hyvälle mallille – se antaa joukkueelle mahdollisuuden pelata mestaruudesta tällä kaudella.

Valioliigan kärkiottelusta – jossa kohtaavat kaksi todella hyökkäysvoimaista joukkuetta – voidaan odottaa todella viihdyttävää kamppailua. Viime kaudella vastaava ottelu päättyi 3-3 -lukemiin, eikä maalijuhlat yllättäisi tänäänkään.

Arsenalilta sivussa ottelusta ovat Mohamed Elneny, Matteo Guendouzi, Laurent Koscielny sekä Konstantinos Mavropanos. Hector Bellerinin, Sead Kolasinacin, Nacho Monrealin sekä Sokratisin pelaaminen selviää ottelun alla.

Liverpoolilta sivussa ovat Jordan Henderson ja Alex Oxlade-Chamberlain. Naby Keitan pelaaminen on vielä epävarmaa.

Valioliigan huippuottelu alkaa lauantai-iltana kello 19.30.

Vaihtopenkki.comin pelivalinta otteluun: Salah ja Aubameyang tekevät maalin (5.5@Betsson). Kaikki pelikohteet valioliigaotteluihin näet tästä.

“Valioliigan maalipörssin jaetulla kärkitilalla yhdessä Eden Hazardin kanssa oleva Pierre-Emerick Aubameyang on tehnyt kuluvalla kaudella jo seitsemän maalia. Gabonin maajoukkuehyökkääjä on Valioliigan parhaimpia maalintekijöitä ja nopeutensa ansiosta todella vaikea pideltävä. Samaa voi sanoa Mohamed Salahista. Viime kaudella Valioliigan maalikuninkuuden voittanut egyptiläinen on viime otteluissa löytänyt jälleen maalijyvänsä ja tulee lauantaina olemaan todella vaikea pideltävä Arsenal-puolustukselle. Joukkueidensa kuumimmat hyökkääjät tulevat saamaan varmasti maalipaikkoja ottelussa ja hyvällä todennäköisyydellä tulevat myös onnistumaan maalinteossa. Betssonin “Buustikohteesta” saa varsin mehukkaan 5.5 kertoimen joka kelpaa peleihin.”