Advertisement

Arsenal ja Tottenham kiinnostuneita ManU-puolustajasta

Arsenal ja Tottenham ovat kiinnostuneita hankkimaan Manchester Unitedin englantilaispuolustaja Chris Smallingin.

Vaikean viime kauden jälkeen Smalling siirtyi täksi kaudeksi lainalle Italian Serie A:ssa pelaavan AS Roman riveihin, jossa hän on pelannut loistavan kauden. Roma on halukas hankkimaan englantilaispuolustajan pysyvällä siirrolla, mutta myös muita kiinnostuneita riittää.

Corriere dello Sportin mukaan pohjoislontoolaisseurat Arsenal ja Tottenham ovat iskeneet silmänsä pitkäaikaiseen United-puolustajaan, joka on kesällä saatavilla noin 25 miljoonalla punnalla.

Arsenal-manageri Mikel Artetan kerrotaan etsivän kuumeisesti pohjoislontoolaisseuraan uutta puolustajaa, koska hän ei ole tyytyväinen nykyisten puolustajiensa tasoon.

30-vuotias Smalling voisikin olla täydellinen mies Arsenalin takalinjoille, sillä hänellä on rutkasti valioliigakokemusta. Englantilainen on myös vuosien mittaan osoittanut, että parhaimmillaan olleessaan hän kuuluu Valioliigan eliittipuolustajien joukkoon.

Smallingin perässä on AS Roman ja Arsenalin lisäksi myös Tottenham, jonka nykyisen managerin Jose Mourinhon alaisuudessa Smalling pelasi parhaat United-vuotensa.