Advertisement

Arsenal-laituri läpäisi Evertonin lääkärintarkastuksen – Everton julkistanee siirron tänään

Jo yli kymmenen vuotta Arsenalissa pelannut, seuransa pitkäaikaisin pelaaja Theo Walcott on läpäissyt tänään keskiviikkona Evertonin lääkärintarkastuksen. Everton maksaa Arsenalille Walcottista siirtokorvauksena noin 20 miljoonaa puntaa.

28-vuotiaan Walcottin perässä oli myös miehen kasvattajaseura Southampton, mutta Everton veti kilpailussa lopulta pidemmän korren. Sky Sportsin mukaan Walcottin seuravalinnan ratkaisi Evertonin parempi maksukyky sekä pelaajan halu työskennellä yhdessä manageri Sam Allardycen kanssa.

Superlupauksena nuorempana pidetty Walcott debytoi Englannin A-maajoukkueessa 17 vuoden ja 75 päivän iässä vuonna 2006. Hän on yhä Englannin kaikkien aikojen nuorin maajoukkuepelaaja. Yhteensä Walcott on pelannut maajoukkueessa 47 ottelua.

Walcottin toistaiseksi tehokkain kausi on ollut 2012-2013, jolloin hän teki Arsenalille kaikkiaan 21 maalia, joista 14 Valioliigassa. Viime kaudella hän teki uransa toiseksi suurimman maalimääränsä – 10 maalia Valioliigassa ja 19 kaikissa kilpailuissa – mutta siitäkin huolimatta peliminuutit ovat olleet tällä kaudella tiukassa.

Walcott on on saanut peliaikaa Valioliigassa vain 63 minuuttia. Yhteensä yhdeksässä pelaamassaan Eurooppa-liigan ja cup-kilpailujen ottelussa Walcott on tehnyt neljä maalia ja alustanut viisi, joten tälläkin kaudella Walcott on ollut oivassa vireessä kentälle päästyään.

Walcottin hankinta on jo toinen iso hankinta Evertonille tammikuun aikana, sillä edellisviikolla Cenk Tosun liittyi Besiktasista liverpoolilaisseuran riveihin.