Advertisement

Arsenal-legendan mukaan Dyche olisi sopiva mies Wengerin korvaajaksi

Arsene Wengerin tulevaisuus Arsenalissa on ollut puheenaiheena jo kyllästymiseen saakka viimeisen parin kauden ajan. Viime kauden päätteeksi kahden vuoden jatkosopimuksen olisi periaatteessa kuvitellut päättävän spekulaatiot, mutta toisin kävi. Elokuun ottelut aiheuttivat kovaa kritiikkiä Wengeriä kohtaan ja ranskalaisen erottamista vaadittiin laajalla rintamalla. Loistava syyskuu on hieman hillinnyt kovimpia kriitikkoja, mutta edelleen joillain löytyy asiaan mielipide.

Yksi heistä on Arsenal-legenda Ian Wright. Pelaaja ei tällä kertaa ota kantaa, pitäisikö Wenger erottaa kesken sopimuskauden vai vasta sopimuksensa päättymisen jälkeen. Hänellä on enemminkin vahva mielipide siitä, kenet Arsenalin pitäisi palkata Wengerin työn jatkajaksi. Wrightin mukaan Burnleyn manageri Sean Dyche olisi tuo kyseinen henkilö.

Wrightin mielestä Dyche omaa kyvyt toimia suurseuran managerina ja uskoo, että pian olisi myös Dychen aika ottaa seuraava steppi managerin urallaan. Dyche on tehnyt uskomatonta työtä hyvin rajallisilla resursseilla Burnleyssä. Tässä mielessä Wrightin mielipiteeseen on jossain määrin helppo yhtyä.

Wright uskoo, ettei Arsenal kuitenkaan uskalla ottaa riskiä ja palkata Dychen kaltaista valmentajaa managerikseen.

”Kysymys on siitä, palkkaisivatko he Dychen managerikseen” Wright kommentoi Monday night clubissa. 

”Kaikki kunnia tavalle, jolla hän saa puolustuksen pelaamaan. Hän on ehdottomasti terävä, mutta saisiko hän valmennettavakseen suurseuran? En usko, että he palkkaisivat häntä” Wright jatkaa.

Wright uskoo, ettei Dyche päädy taidoistaan huolimatta suurseuran manageriksi. Sen sijaan hänet voitaisiin Wrightin mielestä nähdä tulevaisuudessa Englannin maajoukkueen valmentajana.

”He varmaankin alkavat tavoitella Englannin maajoukkueen valmentajan paikkaa” Wright pohtii.

Wrightin puheissa on paljon perää. Suurseurat eivät ole järin tunnettuja keskisuurten eivätkä varsinkaan pienten seurojen peräsimessä loistavaa työtä tehneiden valmentajien pestaamista managerikseen. Manchester United oli tässä poikkeus palkatessaan David Moyesin ja kokeilu ei päätynyt kovinkaan hyvin. Toisaalta Arsenalin nykyinen manageri Wenger oli suhteellisen tuntematon nimi siirtyessään Pohjois-Lontooseen. Dyche on ehdottomasti valmentaja, joka olisi mielenkiintoista nähdä suuren seuran managerina tulevaisuudessa.