Advertisement

Arsenal matkustaa AC Milan vieraaksi San Sirolle Eurooppa-liigassa

AC Milan isännöi Arsenalia Eurooppa-liigan toisen jatkokierroksen ensimmäisessä osassa San Sirolla. Joukkueet eivät ole europeleissä hetkeen kohdanneet. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Mestarien liigan jatkopeleissä vuonna 2012, jolloin AC Milan voitti kotiottelunsa 4-0 ja Arsenal oman kotiottelunsa 3-0. Milan eteni tuolloin yhteismaaleilla 4-3 jatkoon. Joukkueet ovat historian aikana kohdanneet kuudesti. Molemmat joukkueet ovat voittaneet ottelusta kaksi ja kahdesti on pelattu tasan.

AC Milanilla on mennyt viime aikoina hyvin. Joukkue on Seria A:ssa vasta sijalla seitsemän, mutta kaikki kilpailut huomioiden se on pelannut 13 ottelua ilman tappioita. Edellinen tappio tuli Atalantalle Serie A:ssa joulukuun 23. päivä.

Arsenalin tilanne on ollut huomattavasti heikompi. Se on pelannut kuluvan kalenterivuoden aikana 14 ottelua, joista se on voittanut vain neljä. Kahdesti se on päätynyt tasapeliin ja peräti kahdeksan kertaa ottelu on päättynyt Arsenalin tappioon. Joukkueella on tällä hetkellä myös paljon loukkaantumishuolia, sillä Santi Cazorla, Nacho Monreal, Alexandre Lacazette sekä Hector Bellerin ovat ainakin sivussa ottelusta ja lisäksi Pierre-Emerick Aubameyang edustuskelvoton Eurooppa-liigassa.

”Tämä on mahdollisuus, joka meidän on otettava vastaan”, Arsenalin manageri Arsene Wenger kertoi lehdistötilaisuudessa.

”On vaikeaa mennä läpi tämän kaltaista vaikeaa jaksoa, mutta tämä on hyvä mahdollisuus näyttää laatumme ja vahvuutemme. Ja sen voi näyttää vain silloin, kun on vaikeaa.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom