Advertisement

Arsenal matkustaa Etelä-Englantiin Southamptonin vieraaksi

Arsenal matkustaa sunnuntaina Southamptonin vieraaksi Valioliigassa. Southampton on ollut viime kausina jossain määrin haastava joukkue Arsenalille. Huomenna vierailijat tarvitsevat ottelusta voiton taistellakseen vielä Mestarien liigaan oikeuttavista sijoista. Mestaruusjuna alkaa olla melko kaukainen haave joukkueelle, vaikka manageri Arsene Wenger onkin julkisesti kertonut seuran taistelevan mestaruudesta niin kauan kuin se on matemaattisesti mahdollista.

Southampton pelasi loistavan pelin toissa kierroksella Manchester Cityn vieraana. Ottelu päättyi kuitenkin 2-1 tappioon ja Cityn voittomaali syntyi lisäajan viimeisellä peliminuutilla. Viime kierroksella joukkue pelasi Bournemouthin vieraana 1-1 tasapelin, joka oli joukkueelle varmasti jonkinasteinen pettymys loistavan City-pelin jälkeen.

Arsenal otti torstaina vakuuttavan voiton Eurooppa-liigassa Bate Borisovia vastaan. Se oli loistava myös viime kierroksen kotiottelussaan Manchester Unitedia vastaan, jos ei huomioida sitä tärkeää faktaa, ettei se pystynyt juurikaan tekemään maaleja. United oli ottelussa kuitenkin täysin sillassa ja sille pelasti pisteet vain Arsenalin epäonni maalinteossa sekä uskomattomasti torjunut maalivahti David De Gea. Southamptonilta löytyy myös uskomattomiin torjuntoihin kykenevä maalivahti vaikkei Fraser Forster aivan De Gean tasoinen torjuja olekaan.

”Meidän täytyy olla luovia ja löytää erilaisia ratkaisuja sekä tapoja hyökätä jokaisessa ottelussamme.” Southamptonin manageri Mauricio Pellegrino kertoi ennen ottelua.

”Toivottavasti Charlie Austin jatkaa pelaamistaan nykyisellä tavalla. Hän on loistavassa maalivireessä ja hänen itseluottamuksensa on korkealla.”

Vaikka Arsenalin manageri Wenger ei ole heittänyt toivoa mestaruuden suhteen, tiedostaa hän joukkueen akuutimpien haasteiden olevan toisaalla kuin mestaruustaistossa.

”Tällä hetkellä meillä on muita huolia kuin mestaruus. Viime ottelun pettymyksen jälkeen haluamme keskittyä vain voittamaan seuraavan ottelun.” Wenger kertoi.

”Yritetään voittaa seuraava ottelu ja katsoa sitten pidemmällä tähtäimellä voimmeko olla vielä mukana mestaruustaistossa.”

Southamptonin ainoa poissaolo ottelusta on laitapuolustaja Cedric Soares. Arsenalin puolelta ottelun joutuvat jättämään sivuun pitkäaikaisloukkaantunut Santi Cazorla sekä luultavasti myös keskuspuolustaja Shkodran Mustafi.