Advertisement

Arsenal otti tärkeän voiton Bournemouthista

Arsenal otti hienon 3-0 kotivoiton Bournemouthista. Liverpool-ottelun jälkeen paljon kritiikkiä saaneelle joukkueelle voitto teki hyvää. Pelimuodoksi Arsène Wenger oli valinnut viime kaudella vaihdetun 3-4-2-1 muodon. Jos Liverpool -ottelussa avauskokoonpano herätti paljon ihmetystä, tällä kertaa siinä ei yllätyksiä ollut. Otsikoissa paljon viime aikoina eri syistä ollut Alexis Sanchez aloitti ottelun vaihdosta. Syynä tähän oli maajoukkuepelien aiheuttama rasitus.

Arsenal aloitti ottelun erittäin vahvasti ja meni johtoon jo 6. peliminuutilla. Kesällä Schalkesta ilmaissiirrolla seuraan tullut laitapuolustaja Saed Kolasinac murtautui laidalta kuudentoista alueen tuntumaan ja keskitti pallon vitosen rajalle maalin eteen, josta Danny Welbeck puski pallon maaliin. Arsenalilla on viime aikoina ollut vaikeaa saada keskityspallot perille, mutta nyt tarjoilu oli erittäin laadukasta.

Kun ottelua oli pelattu 27 minuuttia, Bournemouthin verkko heilui toistamiseen. Alexandre Lacazette pelasi hienon seinäsyötön Welbeckin kanssa ja pääsi laukomaan kuudentoista rajalta pallon vastustamattomasti oikeaan ylänurkkaan.

3-0 maali syntyi 50. peliminuutilla. Aaron Ramsey pelasi hienon läpisyötön vasemmalle puolustajien selustaan, josta Welbeck viimeisteli illan toisen maalinsa tarkalla sijoituksella taka-alakulmaan.

Welbeck tuli vaihtoon 75. minuutilla tehden tilaa Sanchezille. Arsenalin kannattajat ottivat Sanchezin vastaan hieman ristiriitaisin tunnelmin. Osa faneista hurrasi chileläisen astuessa kentälle, mutta joukkoon mahtui myös jonkin verran buuausta. Sanchez esiintyi kuitenkin suhteellisen pirteästi ja oli lähellä maalintekoa ottelun loppuhetkillä, mutta Bournemouth- vahti Asmir Begovic ehti heittäytymään pallon eteen.

Ottelun jälkeisessä haastattelussa Wenger kertoi olleensa tyytyväinen joukkueen tapaan, jolla se vastasi Liverpool -ottelun pettymykseen. Hän kertoi myös olleensa iloinen pelaajien keskittymiseen ja joukkueen hyvään kurinalaiseen pelaamiseen. Myös kolmea tehtyä maalia ja nollapeliä Wenger piti hyvänä.

Wengerin mielestä Arsenal pelasi kokonaisuudessa hyvin ja mainitsi, että on vaikea löytää tänään huonosti pelanneita kotijoukkueen pelaajia.

Wengeriltä kysyttiin syytä, miksi toisinaan joukkue pelaa loistavasti ja toisinaan huonosti. Ranskalaisen mielestä Arsenal menetti Stoke ottelussa hieman itseluottamusta. Se pelasi hyvin, muttei onnistunut maalinteossa ja hävisi ottelun. Liverpoolia vastaan ottelu oli surkea. Liverpool ottelun jälkeen pelaajat pääsivät maaottelutauolle ja saivat sitä kautta keskittyä tähän otteluun maaotteluiden jälkeen.

Sanchezin saamiin buuauksiin Wenger otti myös kantaa.

”En tiedä miksi. Ehkä se liittyi siirtoihin. Luulen sen johtuneen siitä”, Wenger sanoi.

Hän uskoo kuitenkin Sanchezin voittavan fanit puolelleen hyvin pian.

Bournemouthin manageri Eddie Howe oli ottelun jälkeisessä haastattelussa luonnollisesti erittäin pettynyt joukkueen esitykseen, joka oli hänen mielestään surkea.

”Minun näkökulmastani olimme erittäin huonoja tänään. Alusta loppuun. En voi piiloutua siltä totuudelta. Olimme surkeita” Howe toteaa.

Howe oli myös harmissaan 2-0 tilanteessa tapahtuneesta Bournemouthin tolppalaukauksesta. Howen mielestä ottelu olisi voinut kääntyä hyvin erilaiseksi jos tuo laukaus olisi mennyt maaliin. Hetki tuon tilanteen jälkeen Arsenal teki kolmannen maalin, joka oli Howen mielestä pelin loppu.