Advertisement

Arsenalilla vaikea ilta Moskovassa – selvitti kuitenkin tiensä jatkoon

Arsenal lähti Moskovassa pelattavaan Eurooppa-liigan toiseen osaan vakuuttavan tuntuisessa 4-1 johdossa. AS Roma oli näyttänyt Mestarien liigassa, ettei kyseinen maalimäärä takaa vielä mitään. AS Roma voitti kotiottelunsa 3-0 ja eteni välieriin Barcelonan kustannuksella. Tämän tempun toistaminen ei näyttänyt olevan kaukana myöskään TsSKA:lla.

Kotijoukkue meni ensimmäisellä puoliajalla 39. minuutin kohdalla 1-0 johtoon. Toista puoliaikaa oli pelattu vain viisi minuuttia, kun kotijoukkue oli jo 2-0 johdossa. TsSKA jatkoi painostamista ja 3-0 oli lähellä. Tuo tulos olisi vienyt TsSKA:n jatkoon otteluparista. Arsenal oli 2-0 tilanteeseen asti melko aseeton pelissä.

Pohjois-Lontoolaiset heräsivät kuitenkin taistelemaan ja Danny Welbeck kavensi hienon kuvion päätteeksi tilanteeksi 2-1. Lisäajalla Aaron Ramsey toi joukkueen läpiajosta vielä 2-2. Arsenal eteni välieriin yhteismaalein 6-3. Ottelun yksi hahmoista oli Mohamed El Neny, joka syötti Arsenalin molemmat maalit.

TsSKA oli ensimmäisessä ottelussa todellisessa sillassa Arsenalia vastaan. Kotonaan joukkue pystyi haastamaan Arsenalin tosissaan. Tilastojen valossa 2-2 tasapeli mairittelee Arsenalia suuresti. Hieman paremmalla tuurilla TsSKA olisi voinut tehdä 1-2 maalia enemmänkin.

”Olimme ehkä hieman yllättyneitä intensiteetin tasosta, jolla ottelu käynnistyi. Sen jälkeen pääsimme otteluun mukaan”, Arsene Wenger kertoi ottelun jälkeen.

”Olimme ongelmissa ensimmäisellä puoliajalla. Etäisyydet olivat ensimmäisellä puoliajalla liian suuret. 2-1 tilanteessa näytti siltä, että saisimme maalin ja saimmekin.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom