Advertisement

Arsenalin 30 miljoonan euron jättihankinta ei ole vielä edes debytoinut – nyt suuntana Englannin alasarjat

Arsenalin seurahistorian toiseksi kallein puolustaja, William Saliba, on siirtymässä lainalle sarjaporrasta alemmas Mestaruussarjaan.

Arsenal hankki Saliban riveihinsä kesällä 2019, mutta ranskalaistoppari pelasi viime kauden lainalla St. Etiennessä. Saliban piti uusia lainasopimus ranskalaisseuran kanssa täksi kaudeksi, mutta Arsenalin viivyttely johti lainadiilin kariutumiseen. St. Etienne on tällä viikolla julkisesti kritisoinut pohjoislontoolaisseuran toimintaa, sillä ranskalaisseuran mukaan Saliban lainasta oli sovittu jo kauan aikaa ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

19-vuotiasta Salibaa ei nimetty Arsenalin eilen julkaisemaan Eurooppa-liigan kokoonpanoon, joka puoltaa sitä, että topparilupaus on jokatapauksessa siirtymässä lainalle peliajan perässä.

Siirtoikkuna on auki kuitenkin enää vain Englannin alasarjojen suuntaan, ja tällä hetkellä Saliban siirto Mestaruussarjassa pelaavaan Brentfordiin vuoden mittaisella lainasopimuksella näyttää kaikkein todennäköisimmältä.

Arsenal maksoi Salibasta 30 miljoonan euron siirtokorvauksen St. Etiennelle heinäkuussa 2019. Ranskalainen solmi tuolloin Tykkimiesten kanssa vuoteen 2024 asti ulottuvan sopimuksen. Debyytti Arsenal-paidassa antaa kuitenkin vielä odotuttaa.