Advertisement

Arsenalin Bellerin kertoo syyn tappioon Pohjois-Lontoon derbyssä Tottenhamia vastaan

Arsenal kärsi Pohjois-Lontoon derbyssä 1-0 tappion Tottenhamille. Tuon tappion myötä Arsenalin mahdollisuudet neljän joukkoon pääsemiseksi pienenivät entisestään. Arsenal on pelannut vierasottelunsa kuluvalla kaudella erittäin heikosti ja top-kuusi joukkueita vastaan vieraspelit ovat olleet vaikeita jo pitkään.

Arsenalin puolustaja Hector Bellerin tietää syyn, mikä johti joukkueen tappioon eilen pelatussa ottelussa.

”Odottelimme liian pitkään”, Bellerin kertoi Arsenalin internetsivuilla.

”Ensimmäisellä puoliajalla odottelimme vain jotain tapahtuvan. Emme luoneet riittävästi maalintekopaikkoja, emmekä pitäneet palloa niin kuin meidän olisi pitänyt pitää. Toisella puoliajalla maksoimme siitä.”

”Meidän tarvitsee tehdä enemmän aloitteita, hyökätä enemmän ja pitää palloa enemmän, sillä tänään emme tehneet niin.”

”Toisen puoliajan lopussa he olivat väsyneitä. He eivät syötelleet niin paljon, kuin aiemmin. Meille jäi enemmän tilaa, joten saimme mahdollisuuksia. Se on hieman turhauttavaa, koska olisimme voineet lähteä kotiin pisteen tai jopa kolmen pisteen kanssa.”

Todellisuudessa voitto ei ollut Arsenalille kovinkaan lähellä ja vain Tottenhamin maalipaikkojen tuhlailu piti numerot noinkin tasaisena.

”Mielestäni emme olleet riittävän hyvällä tasolla, joten meidän on korjattava asia seuraavaan peliin”, espanjalainen kiteytti.

Arsenal kohtaa torstaina ruotsalaisen Östersund FK:n Eurooppa-liigan jatkopeleissä. Arsenalilla oli loistava arpaonni, mutta joukkueen on esitettävä hyvin erinäköistä jalkapalloa, mikäli se mielii jatkoon tuossa sarjassa.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@Vaihtopenkkicom