Advertisement

Arsenalin ex-maalivahti otti kantaa seuran maalivahtien taisteluun

Arsenal hankki kesällä Bayer Leverkusenista uuden maalivahdin, kun Bernd Leno siirtyi Emiratesille. Arsenalin viime vuosien ykkösmaalivahti Petr Cech joutuu näin taistelemaan tosissaan ykkösvahdin paikasta saksalaisen kanssa. Kauden ensimmäisessä ottelussa Manchester Cityä vastaan Cech oli päävalmentaja Unai Emeryn valinta avauskokoonpanoon. Tsekki pelasi ottelussa myöskin erinomaisesti.

Seuran entinen maalivahti, legendaarinen Jens Lehmann kommentoi hieman Lenon tilannetta seurassa.

”Arsenal on suuri seura. Se on täysin erilaista peliä, erilaisilla odotuksilla ja luonnollisesti erilaisella kilpailulla. Toisinaan nämä kaverit eivät ole tottuneet sellaiseen kilpailuun”, Lehmann kertoi The Depate –ohjelmassa.

”En tiedä miten hänellä on mennyt harjoituksissa, mutta se kertoo jostain, että 20 miljoonaa puntaa uudelle managerille maksanut maalivahti ei pelaa.”

”Me emme tiedä kenestä valmentajat pitävät.”

”Bernd on hyvä maalivahti. Siitä ei ole epäilystäkään. Kysymys on siitä, pystyykö hän tekemään jotain aiempaa enemmän. Hänen on otettava enemmän riskijä ja jatkettava kehittymistään. Jos hän tekee sen, niin hienoa.”

Lenosta odotettiin suoraan seuran ykkösmaalivahtia, sillä Cechin otteet viime kaudella eivät paljon lupauksia herättäneet. Cityä vastaan Cech teki kaksi todella tärkeää torjuntaa. Cechin ongelmat korostuvat jalalla pelaamisessa, joka on Emeryn filosofiassa maalivahdille tärkeää. Kertaalleen tsekkivahti oli lähellä laittaa pallon omaan maaliin Matteo Guendouzin syötettyä pallon alaspäin. Cityn maaleille Cech ei sinällään voinut mitään. Lenolla on kova työ kammeta itsensä pelaavaan kokoonpanoon, mutta taidot riittävät siihen kyllä.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom