Advertisement

Arsenalin ja Ramseyn jatkosopimusneuvottelut katkenneet

Arsenalin walesilaisella keskikenttäpelaajalla Aaron Ramseyllä on viimeinen kausi käynnissä nykyisestä sopimuksestaan. Joukkueen uusi päävalmentaja Unai Emery on toistuvasti kertonut haluavansa Ramseyn jatkavan uraansa Arsenalissa myös tulevaisuudessa. Sky Sportsin tietojen mukaan pelaajan ja seuran väliset neuvottelut ovat päättyneet toistaiseksi tuloksettomina. Walesilaisella on mahdollisuus tammikuusta lähtien solmia esisopimus minkä tahansa ulkomaisen seuran kanssa. Mikäli sopimusta ei synny tammikuuhun mennessä, on myös mahdollista, että pelaaja myydään toisaalle. Näin tapahtui muun muassa Alexis Sanchezin kanssa viime kaudella.

”Tämä on mielestäni kysymys pelaajalle ja seuralle. Olen sanonut heille, että hän on mielestäni yksi tärkeimmistä pelaajista minulle”, Emery kommentoi, kun häneltä tiedusteltiin syytä siihen, miksei pelaaja ole allekirjoittanut uutta sopimusta.

Ramsey itse vaikutti vielä kuukausi sitten erittäin optimistiselta uuden sopimuksen suhteen. Ramsey kertoi tuolloin myös, että hän oli innoissaan joukkueen kehityksestä ja uskoi heidän parantavan otteitaan ottelu ottelulta.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom