Arsenalin saksalaisen tähtipelaajan Mesut Özilin agentti Ergut Sogut on paljastanut, että Özil haluaisi pysyä Valioliigassa vielä 2-3 vuotta. Saksalaisella on käynnissä sopimuksensa viimeinen kausi ja Manchester Unitedin on kerrottu olevan erittäin kiinnostunut Özilistä.
Arsenalin sekä saksalaisen sopimusneuvotteluiden on kerrottu olleen pitkään jäissä. Sogut kuitenkin paljastaa, että sopimusneuvottelut Arsenalin kanssa ovat edenneet positiiviseen suuntaan. Pelaaja ei ole kuitenkaan edelleenkään saanut Arsenalilta virallista sopimustarjousta neuvotteluista huolimatta.
The Goalin tietojen mukaan Arsenal olisi Özilin mielestä edelleen varteenotettava vaihtoehto, sillä pelaaja nauttii elämästään Lontoossa ja Arsenalissa. Tilanne on tässä suhteessa hyvin erilainen, kuin toisen tähtipelaajan Alexis Sanchezin kanssa. Chileläinen tuntuu olevan päättänyt vaihtaa maisemaa viimeistään ensi kesänä.
Vaihtoehtoja Özilillä riittää, sillä Unitedin lisäksi myös Barcelona sekä Özilin turkkilainen suosikkiseura Fenerbache haluaisivat kaikki pelaajan seuraansa.
”Mesut on hyvin iloinen kuullessaan Fenerbancen kiinnostuksesta, mutta emme ole saaneet virallista tarjousta vielä. Vaikka sellainen tulisikin, Mesut haluaa jatkaa Valioliigassa vielä 2-3 vuotta” Sogut kertoo Fanatikille
”Sopimusneuvottelut Arsenalin kanssa jatkuvat ja etenevät positiiviseen suuntaan” Sogut jatkaa.
Özil on ollut polvivamman takia sivussa Arsenalin edellisistä otteluista. Hänellä jäi väliin myös maajoukkueen viimeiset karsintaottelut. Pelaamissaan viidessä Valioliigaottelussaan Özil on yhä ilman tehomerkintöjä, mutta hän on onnistunut luomaan maalipaikkoja joukkuetovereilleen entiseen tapaan. Vielä on epäselvää onko Özil mukana ensi viikonloppuna, kun Arsenal kohtaa Watfordin vieraskentällä.