Advertisement

Arsenalin keskikenttäpelaaja avautui sopeutumisvaikeuksistaan – ”Englannissa ei ole juurikaan asioita joista nauttisin”

Kesällä 2018 Sampdoriasta Arsenalin riveihin 26 miljoonalla punnalla siirtynyt Lucas Torreira oli yksi Tykkimiesten suurimpia valopilkkuja kuluneella kaudella.

23-vuotias keskikenttäpelaaja esiintyi debyyttikaudellaan Arsenalin riveissä yhteensä 50 ottelussa, joissa hän viimeisteli kaksi maalia ja antoi viisi maalisyöttöä.

Vaikka kentällä kaikki on sujunut loistavasti, kentän ulkopuolella nuorella urugualaisella on ollut vaikeaa. Torreira ei nimittäin puhu sujuvaa englantia, eikä hän nauti olostaan Englannissa.

”En tiedä, onko täällä [Englannissa] juurikaan asioita joista nauttisin”, Torreira sanoi Ovacionille.

”Mielestäni Italiassa asiat olivat paremmin. Englanti on kuin toinen maailma, hyvin suuri maa.

”Kielimuuri estää minua keskustelemasta joukkuetovereideni ja muiden ihmisten kanssa. On hyvin vaikeaa, kun et pysty keskustelemaan.

”Myös ilmasto on hyvin erilainen. Menet ulos aamulla ja on pilvistä, tulet illalla kotiin ja on yhä pilvistä.

”Se on hyvin outoa, koska olen tottunut olemaan aina tai melkein aina auringossa.

”Mutta vuosien myötä aion sopeutua tähän.”

Torreiran kommentit sopeutumisvaikeuksista ovat kiihdyttäneet siirtohuhuja hänen ympärillään. Keskikenttäpelaaja on vahvasti yhdistetty AC Milaniin, jota luotsaa ensi kaudesta lähtien hänen Sampdoria-vuosien valmentaja Marco Giampaolo.

Torreiran sopimus Arsenalin kanssa ulottuu kesään 2023 asti.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!