11.1.2018
Toimitus
Uutiset
Arsenalin ilonaiheet kuluvalla kaudella ovat olleet hyvin vähissä. Suurin ilonaihe onkin ollut ehdottomasti keskikenttäpelaaja Jack Wilshere. Nuori englantilainen ei alkukaudesta saanut kovin paljoa vastuuta, mutta on mahdollisuuden saatuaan ollut joukkueen paras pelaaja ottelusta toiseen. Nyt tuo ilo on kuitenkin kokenus jonkinasteisen kolauksen, sillä suurten loukkaantumisten kanssa paininut Wilshere loukkaantui jälleen ottelussa Chelseaa vastaan.
Pelaajan nilkka näytti nyrjähtävän hänen mennessään peittämään Chelsea-pelaajan keskitystä. Wilshere yritti vielä pienen paikkailun jälkeen jatkaa ottelua, mutta joutui muutama minuutti myöhemmin tulemaan vaihtoon. Kapteeninnauhaa ottelussa pitänyt Wilshere on ollut todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja pelannut uransa ehdottomasti parasta jalkapalloa.
Ottelun jälkeen Wenger ei osannut vielä kertoa loukkaantumisesta tarkempaa tietoa.
”En tiedä vielä, onko hän ulkona sunnuntain ottelusta. Se on ehdottomasti kuitenkin nilkan nyrjähdys”, Wenger kertoi Wilsheren tilanteesta ottelun jälkeen.
”Tällä hetkellä meillä on viisi suurta loukkaantumista, joista toivomme saavan pian jonkun takaisin. Aaron Ramsey on luultavasti ensimmäinen takaisin tuleva pelaaja ja hän on hyvin tervetullut, sillä meillä on vajetta tuolla pelipaikalla tällä hetkellä.”
”Saatamme saada Ramseyn takaisin ja mahdollisesti myös Mesut Özilin, mutta meillä näyttäisi olevan hieman vajetta.”
Arsenal matkustaa sunnuntaina Valioliigassa Bournemouthin vieraaksi.