Advertisement

Arsenalin maalivahdin mielestä joukkue ei ole pystynyt vastaamaan sille asetettuihin pelillisiin vaatimuksiin

Arsenalin kausi on ollut jälleen kerran melkoista vuoristorataa. Joukkueen ykkösmaalivahtina viime kaudet torjunut Petr Cech ei usko seuran kyenneen vastaamaan sille asetettuihin pelillisiin vaatimuksiin tällä kaudella. Joukkue on tällä hetkellä Valioliigassa vasta kuudennella sijalla ja ero neljänteen sijaan on jo viisi pistettä. Arsenalilla onkin loppukaudella kova työ, mikäli se aikoo kammeta itsensä Mestarien liigaan oikeuttaville sijoille Valioliigassa.

Joukkue on ollut mukana Eurooppa-liigassa, jossa lohkovoitto alkulohkossa tuli näytöstyylillä hyvin junioripitoisilla kokoonpanoilla. Cechin mielestä joukkue kuuluu kuitenkin Euroopan kovimpaan jalkapallokilpailuun Mestarien liigaan mukaan. Arsenal ei maalivahdin mukaan ole kuitenkaan tehnyt toistaiseksi tarpeeksi tuon mahdollisuuden saavuttamiseksi.

”Olemme seura, joka kuuluu Mestarien liigaan. Luonnollisesti me emme halua olla vuosia tuon kilpailun ulkopuolella”, Cech kertoi Sky Sportsille.

”Vuosi vuodelta taistelu neljän joukkoon pääsemisestä kovenee, sillä liiga on erittäin kilpailukykyinen.”

”Siitä huolimatta meillä on tällä kaudella ollut useita otteluita, joissa emme ole olleet vaaditulla tasolla. Tämä on asia johon meidän on kiinnitettävä paljon huomiota loppukauden aikana.”

Arsenal kohtaa tiistai-iltana Valioliigaottelussa Swansean vieraskentällä. Joukkue voitti edellisen ottelun Crystal Palacea vastaan 4-1, joten siitä on hyvä jatkaa kohti Swanseaa ja kohti parempaa kevättä.