Advertisement

”Arsenalin omistaja on kunnianhimoinen” – kertoo seurajohtaja

Arsenalin omistajaa Stan Kroenkea on useasti syytetty siitä, ettei hänellä ole todellista halua saada seuraa menestymään urheilullisesti. Kroenken motiivina on pidetty lähinnä seuran taloudellisen tilanteen pitämistä tuottavana. Arsenalin johtoportaaseen kuuluva Vinai Venkatesham kuitenkin kertoo toista. Hänen mukaansa seuran omistaja ja hänen toimitusjohtajapoikansa ovat hyvin kunnianhimoisia.

”Stan ja Josh Kroenke ovat urheilussa mukana, koska he haluavat voittaa”, Venkatesham kertoi seuran internetsivuilla.

”Joten kun puhun strategiasta, jolla saamme kannattajamme maailmanlaajuisesti ylpeäksi seurastamme ja strategiasta, jolla taistelemme Valioliigan ja Mestarien liigan voittamisesta, se ei tule Raul Sanllehin tai minun suusta. Se tulee omistajiemme suusta.”

”He ovat hyvin kunnianhimoisia sen suhteen, mitä he haluavat saavuttaa tämän seuran kanssa. He myös muistuttavat meitä siitä jatkuvasti. He ovat jatkuvasti mukana toiminnassamme.”

Toistaiseksi tämä kunnianhimo ei ole näkynyt juuri millään tavalla esimerkiksi siirtomarkkinoilla. Seura on aina käyttänyt rahaa järkevästi, eikä rahaa ole kulutettu enempää, kuin mitä sitä on. Viime kesän ja tämän kesän huhuttu siirtokassa on kuitenkin hyvin pieni suhteessa kilpailijoihin. Tämän lisäksi joukkue kaipaa runsaasti päivitystä useille pelipaikoille, joten Arsenalilla on mielenkiintoinen kesä edessään, etenkin mikäli seura pystyy voittamaan Eurooppa-liigan ja etenemään Mestarien liigaan ensi kaudeksi.

 

BETSAFE TARJOAA ILMAISVETOKLUBIN. NAPPAA TÄSTÄ KAKSI 10€ ILMAISVETOA JOKA VIIKKO!

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom