Advertisement

Arsene Wenger ei usko Mourinhon parkkeeraavan bussia lauantaina

Manchester United on tällä hetkellä Valioliigassa sijalla kaksi, neljä pistettä edellä neljäntenä majailevaa Arsenalia, jonka vieraaksi manchesterilaiset matkaavat lauantaina.

Unitedin managerina toimivalta Jose Mourinholta on totuttu näkemään bussin parkkeeraus oman maalin eteen, kun joukkue on vieraillut top-6 joukkueiden kotikentällä. United on tehnyt vaivaisen yhden maalin edellisessä kuudessa kamppailussa kyseisiä joukkueita vastaan, ja Mourinhola odotetaan puolustavaa lähestymistapaa myös lauantain kärkiotteluun.

Arsenalin manageri Arsene Wenger ei kuitenkaan usko Mourinhon pelaavan yhtä puolustusvoittoisesti viikonloppuna, kun joukkueet kohtaavat.

– En usko, että hän (Mourinho) pysäköi bussia parkkiin. Toivon vain, että ehdimme palautua keskiviikon pelistä ja olemme valmiita lauantain otteluun, Wenger sanoi haastattelussa.

– Manchester United on vahva joukkue, ja odotan joukkueeni selviytyvän vaikeuksista, joita he meille pelissä tulevat aiheuttamaan. He hyökkäävät myös, eivätkä vain puolusta.

– Se on ottelu Arsenalin ja Manchester Unitedin välillä meidän kotikentällä. Haluan vain keskittyä ja valmistautua hyvin peliin, ja antaa joukkueelleni hyvän mahdollisuuden voittaa peli.

– Manchester United tekee tällä hetkellä hyvää työtä, aivan kuten mekin, joten luvassa on mielenkiintoinen ottelu.

Arsenal on voittanut liigassa jo 12 ottelua perätysten kotikentällään. Voitto Unitedista lauantaina nostaisi joukkueen vain pisteen päähän Jose Mourinhon joukkueesta.