Advertisement

Arsène Wenger haluaa nähdä hyökkäävän Arsenalin

Kasvavien paineiden alla Arsenalia valmentava Arsène Wenger johdattaa pelaajistonsa The Hawthornsille, kun West Bromwich isännöi lauantain kierroksella sarjavitosta. Arsenalin kausi on kääntymässä jälleen kerran katastrofiksi, kun Bayern München ryöpytti lontoolaisia Mestareiden liigassa 10-2-yhteislukemin. Valioliigassa mestaruussaumat ovat menneet, ja jopa neljän joukkoon yltäminen on työn takana.

Jo 20. kauttaan Arsenalia valmentava Wenger odottaa haastavaa peliä, mutta luottaa, että paras keino voittaa on omaan pelaamiseen luottaminen.

”Paras keino meille on viedä peli heidän päätyynsä, eikä olla liian paljon puolustusalueella. Kokonaisvaltaisesti olemme olleet melko hyviä puolustuksellisesti, mutta tästä tulee meille testi”, Wenger kommentoi Arsenalin verkkosivuilla.

West Bromwich on sarjan parhaita erikoistilannejoukkueita. Joukkue on tehnyt 47,8 prosenttia maaleistaan vapaa- ja kulmapotkuista. Wenger on tietoinen vastustajan vahvuuksista. Ranskalaismanageri myös muistuttaa, että kotijoukkue voi pelata ilman suuria paineita.

”West Bromwich on hyvin turvallisessa asemassa. He eivät ole putoamisuhan alla, heillä ei ole erityistä pelkoa, ja heillä on taitoa.”

Tärkeä palanen Arsenalin pelissä on paluun flunssan jälkeen FA Cupin puolivälieräottelussa tehnyt Mesut Özil. Wenger haluaa korostaa kuitenkin koko joukkueena tekemistä yksittäisen pelaajan sijasta.

”Meidän täytyy keskittyä esiintymään kollektiivisesti mieluummin kuin odottaa keneltäkään erityisiä yksilösuorituksia. Vaikka kyseessä on Özil, meidän täytyy keskittyä taisteluhenkeen, yhteenkuuluvuuteen ja tapaan, jolla haluamme pelata jalkapalloa.

Arsenal pääsee kamppailuun lähes parhaalla mahdollisella miehityksellä. Sivussa ovat ainoastaan pitkäaikaispotilas Santi Cazorla ja takareiden lihaksiston oireilusta kärsinyt Alex Oxlaid-Chamberlain. West Bromwichin ainoa pelaaja loukkaantuneiden listalla on Matt Phillips.