Advertisement

Arsene Wengerin loppukauden suunnitelma – hyökkäjätähdet yhdessä avauskokoonpanossa!

Arsenalin managerilla Arsene Wengerillä on positiivinen ongelma hyökkäyspäässä.

Ranskalainen Alexandre Lacazette hankittiin viime kesänä 53 miljoonalla Tykkimiesten ykköskärjeksi, mutta tammikuussa Dortmundista hankittu gabonilainen Pierre-Emerick Aubameyang on syrjäyttänyt ranskalaisen avauskokoonpanon ulkopuolelle. Toki on muistettava, että Lacazette oli loukkaantuneena reilun kuukauden.

Molemmat pelaajat ovat uransa aikana, etenkin viime vuosina, tottuneet olemaan joukkueensa ykköshyökkääjiä, joten kilpailu pelaajien välillä avauskokoonpanoon pääsystä käy kiivaana.

Wenger kuitenkin sanoi viikonlopun Stoke-ottelun jälkeen London Evening Standardille, että loppukauden aikana on hyvinkin mahdollista nähdä molemmat hyökkääjät avauskokoonpanossa.

”Mielestäni he voivat pelata yhdessä. Aubameyang pelasi pitkään vasemmalla laidalla Ranskan liigassa. Ensimmäisenä vuotenaan Dortmundissa, kun Robert Lewandowski oli myös siellä, hän pelasi vasemmalla. Kun Lewandowski siirtyi Bayern Müncheniin, hän alkoi pelata keskushyökkääjänä, Wenger totesi.

Viikonlopun Stoke-ottelussa kaksikko pelasi yhdessä Lacazetten tultua kentälle 61.peliminuutilla 0-0-tilanteessa. Lacazetten sisääntulon myötä Arsenalin peli piristyi ja lontoolaiset voittivat ottelun lopulta peräti 3-0. Aubameyang viimeisteli maaleista kaksi, Lacazette yhden.

Lacazette on pelannut kaikki kilpailut mukaanlukien Arsenal-paidassa kauden aikana 30 ottelua, joissa hän on viimeistellyt kymmenen maalia.

Aubameyangin Arsenal-ura on alkanut varsin mallikkaasti, sillä Gabonin maajoukkuemies on tehnyt viisi maalia seitsemässä pelaamassaan ottelussa.