Advertisement

Arteta ei niellyt Everton-tappiota purematta – ”Onni ei ole meidän puolellamme”

Mikel Artetan mielestä Arsenal oli epäonninen hävitessään Evertonille eilen 2-1-lukemin. Tappio oli Arsenalille jo kauden kahdeksas Valioliigassa ja joukkue on sarjataulukossa vain viisi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Ottelu ratkesi Evertonin hyväksi lopulta Yerry Minan hienosti ajoitetun puskumaalin jälkeen juuri ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä.

Arteta purki katkerana tuntojaan Sky Sportsin haastattelussa heti kamppailun loputtua.

”Hävisimme tänään ottelun kahdessa avainhetkessä. Reagoimme takaiskuihin hyvin ja dominoimme ottelua. Loimme tarpeeksi paikkoja. Ainakin niin paljon, ettemme olisi ansainneet hävitä. Osuimme myös tolppaan, joten onni ei ole meidän puolellamme.”

”Olemme ison taistelun äärellä. Hävisimme Burnleylle niin, ettei heillä ollut laukaustakaan maalia kohti ja nyt hävisimme vastustajan muutaman maalipaikan takia.”

”On vaikeaa pelata syvällä puolustavaa ja aikaa kuluttavaa joukkuetta vastaan. Teemme asiat itsellemme vaikeiksi, kun päästämme ensimmäisen maalin.”

”Meillä oli mielestäni 15 laukausta, mutta vain kaksi maalia kohti. Meidän täytyy parantaa siinä. Se on iso realiteetti. Meidän täytyy tuottaa enemmän voittaaksemme. Mitä tulee pieniin yksityiskohtiin, toinen joukkue haluaa voittoa enemmän.”

”Pojat taistelevat vieläkin täysillä. Heistä tuntuu ikävältä juuri nyt.”

Arteta nimitettiin Arsenalin peräsimeen noin vuosi sitten, mutta lupaavan alun ja parin cup-mestaruuden jälkeen peli ei ole löytänyt uomiinsa. Kauden alku on ollut seuran surkein moneen vuosikymmeneen, mutta toistaiseksi Artetalla on seurajohdon tuki. Kuitenkaan potkujen mahdollisuutta ei voida sulkea, jos ryhtiliike ei tapahdu pikaisella aikataululla.