Advertisement

Arvaatko, miten Liverpool-miehistön markkina-arvo on kehittynyt Kloppon aikana? Kyllä, melkein katosta läpi!

Jürgen Klopp on toiminut tällä kaudella uusiin sfääreihin raketoineen Liverpoolin peräsimessä lokakuusta 2015 alkaen. Varsinkin tämän päivän jalkapallomaailmassa vajaat neljä ja puoli vuotta on pitkä aika, jonka aikana ehtii sattua ja tapahtua kaikenlaista. Tämän veijarin saavutukset ovat kuitenkin vertaansa vailla, urheilutulosten lisäksi talouspuolella.

Tuoreen European Football Index -tutkimuksen mukaan Liverpool-pelaajien kokonaisarvo on nimittäin noussut ”Kloppon” aikakaudella melkoiset 243 prosenttia, 312 miljoonasta punnasta häikäisevään 1,1 miljardiin puntaan. Tämä ”risuparta”, kuten hä itseensä tämänviikkoisella somesensaatiovideolla viittaa, on onnistunut tuomaan menestyksen mahdollistavat pelaajat Anfieldille. Hänen aikanaan joukkueeseen ovat liittyneet käytännössä kaikki tämän hetken tärkeimmät avainpelaajat.

Raportissa esiteltiin kuitenkin vieläkin häikäisevämpiä lukuja. Muun muassa AFC Bournemouth oli vain yhdeksän miljoonan punnan arvoinen, kun Eddie Howe palasi sen ruoriin vuonna 2012. Nyt miehityksen arvo on 309 miljoonaa puntaa, mikä vastaa 3 261 prosentin nousua! Toki on hieman eri asia nostaa valmiiksi menestyneen joukkueen arvoa.

Vaikka talous- ja urheilupuolen menestykset toisaalta ovat aina toisistaan irrallisia, kulkevat ne yhtäältä usein myös käsi kädessä. Talousmenestyksellä saadaan urheilumenestystä ja toisinpäin. Kuten tiedämme, on Liverpoolilla viime aikoina peli kulkenut muun muassa viimekautisen Mestarien liigan voiton ja hyvin todennäköisesti tulevan Valioliiga-mestaruuden myötä. Ei ole sattumaa, että Kloppin pestiä jatkettiin joulukuussa aina kauteen 2024 saakka.