Advertisement

Arvio: Englantilaisjoukkue etenee vihdoin Mestarien liigan finaaliin!

Mestarien liigaa on nyt pelattu kaksi ottelukierrosta ja englantilaisjoukkueet ovat ottaneet vahvat kiinnitykset jo tässä kohtaa jatkopaikkaan. Alkaisiko kenties tästä kaudesta uusi ajanjakso, jolloin brittiseurat menestyisivät myös eurokentillä?

Syytä ainakin olisi. Edellisen kolmen kauden aikana vain kertaalleen englantilaisjoukkue on edennyt Mestarien liigassa edes kahdeksan parhaan joukkoon (Manchester City 15/16 välierävaihe), se on erittäin huolestuttava lukema varsinkin, kun Valioliigaa ylistetään jatkuvasti Maailman kovimmaksi sarjaksi. Tällä hetkellä se on sitä viihdyttävyydeltään, muttei tasoltaan. Vaikka rahaa pyörii liigan ympärillä vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, ja kärkiseurat hankkivat lähes sadan miljoonan pelaajia seuroihinsa, Maailman kirkkaimmat tähdet pelaavat silti muualla (Neymar, Ronaldo, Messi, Lewandowski, Suarez, Ramos…..)

Tänä vuonna on kuitenkin mahdollisuus selvästi parempaan kuin vuosiin.

Lohko A:ssa pelaava Manchester United on aloittanut vahvasti, ja on kahden ottelukierroksen jälkeen lohkon piikkipaikalla puhtaalla pelillä. Lohkon pitikin ennakolta olla aikalailla läpihuutojuttu ja siltä se on myös näyttänyt, 3-0-kotivoitto Baselista ja 1-4-vierasvoitto CSKA Moskovasta ovat vain vahvistaneet tätä ennakkoa. United tulee nappaamaan lohkovoiton, ja etenee sen turvin vähintään puolivälieriin asti. Manchesterilaisilla on saumat edetä pidemmällekkin mikäli joukkueen kärkipelaajat pysyvät kunnossa ja joukkueen peli kehittyy kauden edetessä vielä entisestään. Vaikea kuitenkin vielä nähdä, että joukkue selviytyisi loppuotteluun asti.

Lohko C:n Chelsea on aloittanut urakkansa myös kahdella voitolla, ja varsinkin eilinen vierasvoitto Madridista oli joukkueelle jatkopaikan kannalta elintärkeä. Lohkon jatkopaikoista lontoolaisten ohessa taistelee As Roma sekä Atletico Madrid. Ehkäpä se ennakolta vaikein peli on nyt siis selätetty, ja Chelsea on porskuttamassa myös jatkoon. Eilisen pelin perusteella lontoolaiset nappaavat myös lohkovoiton ja välttää näin ollen ne vaikeimmat vastustajat neljännesvälierävaiheessa. Chelsean avauskokoonpano on vahva ja lontoolaiset pystyy parhaimpina päivinä taistelemaan jopa Mestarien liigan voitosta, mutta joukkueen materiaali on tällä hetkellä auttamatta liian kapea. Chelsean menestysmahdollisuudet eurokentillä riippuu paljolti siitä, miten joukkue menestyy Englannin kentillä. Antonio Conten kannattaisikin pelata sekä Carabao Cup, että Fa Cup junioripitoisilla kokoonpanoilla, mikäli seura mielii menestyä tällä kaudella Mestarien Liigassa.

Liverpool, joka pelaa Lohko E:ssä yhdessä Sevillan, Spartak Moskovan ja Mariborin kanssa on aloittanut europelit heikoiten. Joukkue hyötyy tässä kohtaa kuitenkin hyvästä arpaonnesta ja etenee lohkosta jatkoon yhdessä Sevillan kanssa. Joukkue kykenee luomaan jokaisessa pelissään uskomattoman määrän laadukkaita maalipaikkoja, mutta joukkueelta puuttu puhdas kärkipelaaja tällä hetkellä rosterista joka laittaisi pallot maaliin. Tästäkin huolimatta joukkueen suurin heikkous piilee kuitenkin alakerrassa. Omissa soi tällä hetkellä aivan liian helposti, ja Jurgen Kloppille päänvaivaa aiheuttaa myös epävarmat maalivahdit. Liverpool lohkokakkosena jatkoon ja europelit päättyvät neljännesvälieriin. Kloppin kannattaakin suunnata katseensa FA Cupiin, josko sieltä suunnalta seura saavuttaisi vihdoinkin edes yhden pokaalin Anfieldin pölyttyneeseen palkintokaappiin.

Kevin De Bruyne on tällä hetkellä Euroopan yksi parhaista, ellei jopa paras keskikenttäpelaaja. Kuva: alloverpress.fi

Suurimmat odotukset kohdistuvat Lohko F:ssä pelaavan Manchester Cityyn. Pep Guardiolan toinen kausi seuran peräsimessä on alkanut murhaavasti. Joukkue voittaa tällä hetkellä joukkueen, kuin joukkueen helpohkosti ja joukkueen kärkipelaajat Gabriel Jesus ja Kun Aguero laittavat palloa verkkoon kovalla prosentilla. Raheem Sterlingin ja Leroy Sanen otteet ovat myös olleet selkeästi parempia kuin viime kaudella. Guardiolan orkesteria johtavat keskikentän kaksikko Kevin De BruyneDavid Silva, joista varsinkin ensin mainittu on tällä hetkellä täysin pysäyttämättömässä vireessä. Manchester City voitaneenkin näin ollen nostaa jopa yhdeksi suurimmiksi suosikeiksi tämän kauden Mestarien liigaan. Pep Guardiolalla on myös käytössään laaja materiaali, joka kestää kauden mittaan tulevat loukkaantumiset. Mikäli Manchester Cityä ei nähdä toukokuun lopulla Kiovassa pelattavassa loppuottelussa, on Guardiolalla peiliin katsomisen paikka.

Tottenham arvottiin H-lohkoon, joka nimettiinkin samantien ”kuolemanlohkoksi”. Eurokentillä viime vuosina menestyneet Dortmund sekä Real Madrid olivat ennakolta lohkon suosikit etenemään jatkoon. Spurs kuitenkin jyräsi heti avauskierroksella saksalaisen Dortmundin yli Wembleyllä lukemin 3-1, ja osoitti, että seura taistelee tosissaan jatkopaikasta. Spurs onkin kahden ottelukierroksen jälkeen jo kuusi pistettä saksalaisia edellä ja on ottanut vahvan otteen jatkopaikkaan. Lohkon kakkospaikka tullaankin ratkomaan näiden kahden seuran välillä, ja ratkaisevaksi otteluksi nouseekin Spursin vierailu marraskuun lopulla Signal Iduna Parkille. Uskon kuitenkin pohjois-lontoolaisten vahvan alun siivittävän joukkueen jatkoon. Harry Kane on tällä hetkellä pysäyttämättömässä maalivireessä ja Christian Eriksen pelaa uransa parasta kauttaan. Dele Allin noustessa vielä viime kauden veroiseen vireeseen, voi joukkue yltää nappisuorituksella jopa välieriin asti.

Alla listaukset vielä jokaisen joukkueen odotetuista sijoituksista, sulkeissa maximisijoitus.

Manchester United: Puolivälierät (Välierät)

Chelsea: Puolivälierät (Välierät)

Liverpool: Neljännesvälierät

Manchester City: Finaali (Mestaruus)

Tottenham: Neljännesvälierät (Välierät)