Advertisement

AS Roman kannattajalle vankeustuomio Liverpool-fanin pahoinpitelyyn osallistumisesta

Anfieldillä pelatun Liverpoolin ja AS Roman välisen Mestarien liigan välieräottelun yhteydessä sattui ikävä välikohtaus, kun AS Roman kannattajat pahoinpitelivät kotijoukkueen kannattajan teho-osastolle. Irlantilainen Sean Cox, 54, sai vakavia päävammoja hyökkäyksen johdosta, joista hän kärsii edelleen. Italialainen AS Roman ultrakannattajiin kuuluva 29-vuotias Daniele Sciusco on saanut tapauksen johdosta kahden ja puolen vuoden vankeustuomion. Sciusco ei ollut pahoinpitelyn aloittanut tekijä.

”Kävi ilmi, että sinä osallistuit väkivaltaiseen käytökseen”, Prestonin kruunun oikeuden tuomari Brown kertoi tuomitulle.

Turvakameran kuvista näkyi Sciuscon olleen mukana ryhmässä, joka pahoinpiteli Liverpool-kannattajan.

”Toimintasi ja italialaisen ryhmän toiminta tahrasi merkittävästi nautittavaksi urheilutapahtumaksi tarkoitettua tilaisuutta.”

”Sinä ja muut ultraryhmät olitte varustautuneet käyttämään muun muassa vöitä ja ketjuja aseena ja uhkailitte ja olitte hyökkääviä Liverpool-kannattajia kohtaan.”

Tuomari otti myös kantaa uhrin saamiin vammoihin.

”Hänen saamansa iskut olivat katastrofaalisia.”

Toinen uhrin pahoinpitelystä pidätettynä oleva AS Roman kannattaja Filippo Lombardi, 21, on kiistänyt syyllistyneensä väkivaltaiseen käytökseen. Hän joutuu oikeuden eteen myöhemmin tämän vuoden aikana.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom