Advertisement

Atletico Madrid vakuuttavalla tavalla Eurooppa-liigan voittoon!

Marseille ja Atletico Madrid pelasivat Eurooppa-liigan finaalissa Lyonissa eilen illalla. Eurooppa-liigan mestaruuteen ylsi Atletico Madrid vakuuttavalla 0-3 voitollaan. Atleticon maalintekijöinä toimivat Antoine Griezmann kahdella osumallaan sekä Gabi yhdellä.

Marseille aloitti ottelun pirteästi, muttei onnistunut maalinteossa. Griezmann vei Atleticon johtoon 21. minuutin kohdalla ja näissä lukemissa mentiin tauolle. Toisen puoliajan alku oli puolestaan Atleticon hallintaa. Griezmann teki 49. minuutin kohdalla jo 0-2 ja Gabi viimeisteli ottelun loppulukemat 89. minuutin kohdalla.

Atleticon voittoa helpotti myös se, että Marseillen kapteeni ja tähtipelaaja Dimitri Payet loukkaantui ensimmäisellä puoliajalla.

Ottelu oli samalla myös viimeinen euro-ottelu seuralegenda Fernando Torresille, joka pääsi ottelun loppuhetkiksi myös kentälle. Torres on haluaa jatkaa yhä peliuraansa, mutta peliajan puute ajaa hänet seuranvaihtoon.

Atletico tippui Eurooppa-liigaan Mestarien liigan lohkovaiheesta, jossa se jäi lohkossaan kolmanneksi AS Roman ja Chelsean taakse. Atletico voitti Eurooppa-liigan myös kausilla 2009-10 sekä 2011-12. Espanjalaiset ovat muutoinkin dominoineet Eurooppa-liigaa 2010-luvulla. Yhdeksästä edellisestä Eurooppa-liigan finaalista voitto on mennyt Espanjaan peräti kuusi kertaa.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom