Advertisement

Aukeaako Italialle takaportti ensi kesän MM-kisoihin?

Ruotsi tiputti Italian ensi kesän jalkapallon MM-kisoista kaksiosaisessa jatkokarsinnassa yhteismaalein 1-0. Italian karsiutuminen arvokisoista oli maalle ensimmäinen 60 vuoteen. Mutta.. Löytyykö maalle sittenkin porsaanreikä, jonka avulla joukkue pääsisi takaportin kautta mukaan kisoihin? Tällaista spekulaatiota on pyörinyt italialaislehdistössä viime päivinä, ja myös hyvin arvostettu Corriere Dello Sport on kirjoittanut aiheesta.

Miten tällainen mahdollisuus voisi aueta? No, se tietysti vaatii sen, että jonkun kisoihin jo selvinneen maan osallistuminen syystä tai toisesta estyisi. Ja tällainen este on nostettu esiin kisoihin viimeisenä joukkueena jatkokarsinnan jälkeen selvinneen Perun kohdalla.

Mutta mistä tässä kaikessa on kyse? No, avataan asiaa hieman enemmän.

On hyvin tiedossa, että kansainvälinen jalkapalloliitto eli FIFA ei hyväksy sitä, että maan poliittinen johto puuttuu maan jalkapalloliiton päätöksentekoon. Nyt kuitenkin perulainen kongressiedustaja Paloma Noceda teki kongressissa lakiesityksen, joka rajoittaisi Perun jalkapalloliiton autonomiaa ja siirtäisi päätäntävaltaa maan keskushallinnolle.

– FIFA voi ollakin huolissaan, mutta meidän täytyy tehdä tarpeellisia toimia perulaisen urheilun hyväksi, Noceda kommentoi lakiesitystään.

FIFA:n säännöissä määritellään, että jos jokin kisoihin selviytynyt maa vetäytyy tai jätetään ulos kisoista, FIFA:n järjestelykomitea päättää mahdollisesta korvaavasta maasta. Neljä kertaa maailmanmestaruuden voittanut Italia on luonnollisesti yksi suosikeista mahdollisesti aukeavalle paikalle, oltuaan viimeksi ulkona kisoista vuonna 1958. Toinen vahva ehdokas olisi luonnollisesti Etelä-Amerikan karsinnan kuudenneksi jäänyt, kaksi viimeistä Copa Americaa voittanut Chile.

Asiasta kertoneen perulaisen Libero-lehden mukaan Nocedan oman puolueen enemmistö tukee esitystä, mutta muista puolueista tuleva kannatus ei ole riittävää. Siksi lakimuutoksen toteutuminen ja Perun kisapaikan evääminen vaikuttaa tässä vaiheessa joka tapauksessa hyvin epätodennäköiseltä skenaariolta. Mutta kaikki on mahdollista, ja Perussa kansa varmasti seuraa tilannetta jännittyneenä, sillä maa selviytyi 36 vuoden tauon jälkeen MM-kisoihin.