Advertisement

”Balen kirous” – Espanjalaismedia ei antanut armoa suomiessaan tähtipelaajaa

Gareth Bale palasi Tottenham-paitaan vihdoin sunnuntai-iltana. Viimeksi vuonna 2013 Valioliigaa pelannut Bale pääsi polvivamman vuoksi pelaamaan debyyttinsä vasta nyt. Hän tuli vaihdosta sisään vasta 72. minuutilla – manageri José Mourinhon mukaan se oli viesti siitä, että jokaisen on ansaittava paikkansa, eikä edes Real Madridissa supertähdeksi noussutta Balea odota Pohjois-Lontoossa ”kultatuoli”.

Aivan putkeen tämä parikymmentä minuuttinen debyytti ei mennyt. Joukkue johti West Hamia silloin vielä 3-0, mutta joutui tyytymään lopulta 3-3-tasapeliin kahden viimeisen vartin aikana syntyneen maalin myötä.

Myös Balella oli paikkansa: yksi laukaus ohi ja yksi maalia kohti. Jälkimmäinen oli varsin asiallinen maalipaikka, joka tuli tilanteen ollessa vielä 3-2. Maalia ei kuitenkaan syntynyt, ja vaikka tyypillisesti ensimmäiseltä 20 minuutilta joukkueen paidassa ei voidakaan odottaa maalia, ei se varmasti ollut todellakaan tapa, jolla walesilainen halusi aloittaa taipaleensa.

Espanjalaismedia seuraa yhä ilmeisen tiiviisti 31-vuotiaan hyökkääjän menoa, sillä he eivät säästelleet sanojaan kommentoidessaan hänen otteitaan. Tässä parhaita tai pahimpia sanansäilän iskuja:

”Bale palasi Valioliigaan 2 709 päivän tauon jälkeen. Mutta kesti häneltä ja Tottenhamilta vain 12 minuuttia kuivua kasaan West Hamia vastaan.”
– Alberto Rubio, Marca

”Bale sai kaksi laukausta, yhden maalia kohti ja yhden ohi, mutta ei saanut tulosta aikaan ja joutui osalliseksi yhteen Spursin turhauttavimmista tuloksista Mourinhon aikakaudella.”
– Alberto Rubio, Marca

”Meidän oli odotettava vajaa kuukausi, ja sitten Bale tietysti saapui Lontooseen loukkaantuneena (yhdellä polvella..). Ja näyttää siltä, että kirous seuraa häntä.”
– Marco Ruiz, AS

”Gareth Bale maksoi Tottenhamille kaksi pistettä. Mikään ei ole hänelle kuin aiemmin.”
– Alberto Munoz, AS