Advertisement

Barkleyn maali riitti Aston Villalle – Tottenham suli täysin pelimiehen kympillä

Sunnuntainen Valioliigapäivä vietiin läpi neljän ottelun voimin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli tuttuun tapaan tarjolla ja päivän mielenkiintoisin ottelu nähtiin Lontoossa, kun Tottenham ja West Ham kohtasivat paikalliskamppailussa.

Päivä alkoi Sheffield Unitedin ja Fulhamin välisellä kamppailulla. Pisteittä olleet joukkueet avasivat pistesaldonsa 1-1-tasapelillä, kun Ademola Lookman ja Billy Sharp osuivat puiden väliin. Sarjanousija Fulhamia jää varmasti harmittamaan toisen puoliajan alussa Aleksandr Mitrovicin toimesta hukattu rangaistuspotku.

Päivän toinen ottelu oli legendaarinen M23-derby eli ottelu Crystal Palacen ja Brightonin välillä. Kiihkeä kamppailu päättyi 1-1-pistejakoon. Wilfried Zaha vei kotijoukkueen johtoon pilkulta ja Alexis Mac Allister tasoitti ottelun loppuhetkillä uran ensimmäisellä Valioliigamaalillaan. Vierasjoukkueen Lewis Dunk lensi vielä suihkuun lisäajan aikana.

Kolmas kamppailu käytiin Tottenhamin ja West Hamin välillä. Kotijoukkue näytti karkaavan helppoon voittoon ensimmäisen 20 minuutin aikana Heung-min Sonin ja Harry Kanen johdolla. Korealainen avasi maaliteon ja Kane viimeisteli kahdesti. Ottelu näytti loppuvan Tottenhamin selkeän voiton kera, mutta 80. minuutin jälkeen alkoi tapahtua. Fabian Balbuena aloitti loppukirin 82. minuutilla ja pari minuuttia myöhemmin Davinson Sanchez ohjasi pallon omiin. Kliimaksi nähtiin ottelun viimeisillä hetkillä, kun Manuel Lanzini sivalsi 3-3-loppulukemat uskomattomalla kaukolaukauksella.

Päivän viimeinen hidas pelattiin King Power Stadiumilla, kun kovassa vireessä olevat Leicester ja tappiottomana kautensa aloittanut Aston Villa ottivat yhteen pimenevässä illassa. Viime hetkille asti näytti siltä, että pisteet jaetaan joukkuiden kesken, mutta Ross Barkley oli eri mieltä. Chelseasta lainalla oleva keskikenttäpelaaja ampui vastustamattoman kaukolaukauksen ohi Kasper Schmeichelin. Tämä riitti Aston Villalle kauden neljänteen voitton ja seura nousi sarjan kakkossijalle.

Sheffield United – Fulham, 1-1

0-1 A. Lookman 77′, 1-1 B. Sharp (rp.) 85′

Crystal Palace – Brighton, 1-1

1-0 W. Zaha 19′, 1-1 A. Mac Allister 90′

Tottenham – West Ham, 3-3

1-0 H. Son 1′, 2-0 H. Kane 8′, 3-0 H. Kane 16′, 3-1 F. Balbuena 82′, 3-2 D. Sanchez (om.) 85′, 3-3 M. Lanzini 90+4′

Leicester – Aston Villa, 0-1

0-1 R. Barkley 90+1′