Advertisement

Basel ylivoimaisen haasteen edessä Manchester Cityn vieraana Mestarien liigassa

Manchester City ja Basel kohtaavat illalla Mestarien liigan ensimmäisen jatkopelikierroksen toisessa osassa Etihadilla. City otti todella dominoivan esityksen jälkeen vakuuttavan 0-4 vierasvoiton Baselista kolme viikkoa takaperin. Tuossa ottelussa Cityn Ilkay Gundogan oli loistavassa vireessä kahdella maalillaan. City käytännössä hoiti otteluparin pakettiin jo tuossa ottelussa, sillä Basel ei missään nimessä ole joukkue, joka voisi ottaa riittävän isoa voittoa jatkopaikkaa ajatellen.

Manchester City on ollut koko kauden loistavassa vireessä. Viimeisessä kolmessa ottelussa se on voittanut Arsenalin kahdesti 3-0 ja Chelsean kertaalleen 1-0. Missään näissä otteluissa sen puolustusta ei ole onnistuttu kunnolla haastamaan. Arsenal sai omissa otteluissaan kaksi hyvää maalintekotilannetta, yhden kummassakin ottelussa. Näistä toinen oli rangaistuspotku, jonka Ederson torjui helposti. Joukkueen tehokkuus hyökkäyssuunnassa on ollut todella laajaa ja juuri tuo tekee joukkueesta tällä hetkellä ehkä maailman parhaimman.

Basel on murheellisessa tilanteessa jatkopaikkaa ajatellen. Toisaalta jatkopeleihin pääsy alkulohkosta oli joukkueelle riittävä ja joukkue voi olla tyytyväisiä Mestarien liiga -taipaleeseensa tällä kaudella.

”Tulemme aloittamaan jälleen nollasta. Meidän on keskityttävä, jotta emme tekisi virheitä”, Pep Guardiola kertoi lehdistötilaisuudessa.

”Mestarien liigan ottelut ovat erityisiä. Niissä pitää olla keskittynyt. Luonnollisesti olemme iloisia tuloksesta, jonka saimme ensimmäisessä osassa, mutta jalkapallossa voi tapahtua mitä tahansa.”

Raheem Sterling sekä Fernandinho ovat pitkäaikaisloukkaantuneen Benjamin Mendyn lisäksi sivussa illan kokoonpanosta.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom