Advertisement

Bayern-pelaajat toivovat Manchester Unitediin huhutun puolustajan jäämistä seuraan

Bayern Munchenin pelaajat ovat pyytäneet Jerome Boatengia pysymään saksalaisseurassa. Monien eri lähteiden mukaan Saksan maajoukkuepuolustaja olisi lähdössä seurasta tämän kesän siirtoikkunan aikana.

29-vuotias Boateng on yhdistetty siirtohuhuissa sekä Manchester Unitediin että Paris Saint-Germainiin. Boateng on pelannut 156 liigaottelua Bayernissa sen jälkeen, kun hän siirtyi Manchester Citystä saksalaisjätin riveihin vuonna 2011.

ESPN FC:n mukaan Manchester United on toiveikas sen suhteen, että Bayern-puolustajan siirtosumma saadaan laskettu alle pyydetyn 50 miljoonan punnan. Saksalaislehti Bildin mukaan PSG on kuitenkin tällä hetkellä vahviten kiinni Boatengissa, koska seuralla on enemmän aikaa kaupan viimeistelyyn. Englannissa siirtoikkuna menee kiinni jo tämän viikon torstaina, kun taas Ranskassa siirtoikkuna on auki elokuun viimeiseen päivään asti.

”Olisimme kaikki surullisia”, Bayernin vasenlaitapakki David Alaba kommentoi toimittajille Boatengin mahdollista lähtöä. ”Hän on maailmanluokan pelaaja, joka on yksi maailman ​​parhaimmista omalla pelipaikallaan”

Alaban lausuntoja komppasivat sekä kapteeni Manuel Neuer, joka sanoi, että Bayern ”jäisi kaipaamaan häntä” ja laitahyökkääjä Franck Ribery.

”Olen seurannut Jeromea monien vuosien ajan. Toivon, että hän pysyy kanssamme, koska hän on tärkeä pelaaja. Minulle hän on yksi maailman parhaista puolustajista, Ribery sanoi.

Boateng olisi erinomainen vahvistus Unitedin puolustuslinjaan. Aika käy kuitenkin vähiin ja seuralla alkaa olla melkoinen kiire hankkia vahvistuksia joukkueeseen kesän siirtoikkunan aikana.