Advertisement

Belgian jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja hehkuttaa: ”Lukaku on onnellisempi kuin koskaan ennen”

Kuva: TT, Virginie Lefour

Belgian jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan Roberto Martinezin mukaan kesällä Manchester Unitedista Interiin siirtynyt Romelu Lukaku on ”onnellisempi kuin koskaan ennen”.

Martinez, joka työskenteli yhdessä Lukakun kanssa myös Evertonissa, kertoo näkevänsä hyödyt belgialaishyökkääjän siirrosta.

”Tämä on ensimmäinen kerta kun olen nähnyt hänet vapaana ja onnellisena”, Martinez kertoi maanantaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

”En ole koskaan nähnyt Romia niin keskittyneenä, onnellisena ja raikkaana.

”Luulen, että hän on nyt valmis kohtaamaan uransa suurimman jalkapalloluvun Inter Milanissa.

”Hänen pyrkimyksensä on olla niin hyvä maajoukkueelle kuin pystyy, joten olen ollut todella vaikuttunut hänen onnellisuudestaan ja tavastaan, jolla hän suhtautuu tulevaisuuteen.

Lukaku joutui ennen maajoukkuetaukoa rasististen huutojen kohteeksi Serie A:n ottelussa Cagliaria vastaan. Martinez ei kuitenkaan usko, että tapaus olisi juurikaan vaikuttanut Lukakuun.

”En ole nähnyt eroa. On totta, että hän oli surullinen tapahtuneesta jonka joutui käymään läpi, mutta olen varma, että tämä on asia, jota kaikki jalkapalloihmiset yrittävät hävittää. Tällaiseen käyttäytymiseen pitää olla nollatoleranssi.”, Martinez sanoi.

Lukaku on alottanut Interissä vahvasti, sillä belgialaishyökkääjä on tehnyt maalin molemmissa pelaamissaan otteluissaan.