Advertisement

Belgian maajoukkuepelaaja Valioliigaan? Neuvottelut käynnissä

Kuva: TT, Zheng Huansong

Crystal Palace käy neuvotteluja Belgian maajoukkuepelaaja Yannick Carrascon kanssa.

26-vuotias Carrasco edustaa tällä hetkellä kiinalaisseura Dalian Yifangia, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta. Carrasco on kuitenkin halukas lähtemään Kiinasta ja palaamaan Euroopan pelikentille. Laitahyökkääjä harjoittelee tällä hetkellä yksinään Belgiassa odottaen mahdollisen siirron toteutumista.

Carrascon toiveissa on loppukauden mittainen lainasopimus, jonka myötä hän saisi Kiinan Superliigaa tasokkaampia otteluita alle ennen ensi kesän EM-kisoja.

Carrasco aloitti ammattilaisuransa kaudella 2012-13 Monacossa. Kesällä 2015 hän siirtyi Atletico Madridiin, jossa hän pelasi kahden ja puolen vuoden ajan ennen yllätyssiirtoa Kiinaan.

Maaliskuussa 2015 Belgian maajoukkueessa debytoinut Carrasco on pelannut maajoukkueessa 41 ottelua, joissa hän on tehnyt kuusi maalia.