Advertisement

Ben Foster siirtyy Watfordiin

West Bromwich Albionin putoamisesta huolimatta maalivahti Ben Foster jatkaa Valioliigassa ensi kaudellakin. 35-vuotias Foster siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella Watfordiin. Sopimus sisältää myös seuran option yhdestä lisävuodesta. Watford tiedotti asiasta tänään verkkosivuillaan.

Kokenut Foster palaa itselleen ennestään tuttuun ympäristöön. Hän pelasi Watfordissa lainalla Manchester Unitedista kaksi kautta vuosina 2005-07. Ensimmäisellä kaudellaan hän torjui seuralle nousun Valioliigaan ja oli toisellaan niin vakuuttava, että hänet valittiin Watfordin vuoden pelaajaksi sekä ensimmäistä kertaa myös Englannin maajoukkueeseen.

”En olisi odottanut innolla moneen seuraan siirtymistä, mutta Watfordilla on aina ollut erityinen asema elämässäni”, Foster kommentoi Twitter-tilillään. ”En malta odottaa, että päästään taas vauhtiin.”

Foster ehti viettää lempinimellä Baggies tunnetussa West Bromwichissa seitsemän kautta. Hän oli erittäin pidetty ja arvostettu pelaaja, mistä kertoo mm. kolme valintaa fanien vuoden pelaajaksi ja kaksi valintaa pelaajien vuoden pelaajaksi.

”Kiitos muistoista Baggies, takana on seitsemän vuotta jolloin oli rehellisesti nautinto ja kunnia pelata joka viikko”, Foster totesi. ”Kiitos että teitte siitä kodin ja piditte huolta minusta. Ja koko henkilökunnalle ja pelaajille, kiitos siitä, että oli nautinto herätä ja lähteä töihin joka päivä.”

Watfordilla on siirron myötä varmasti yksi Valioliigan kokeneimmista maalivahtikaksikoista. Foster on urallaan pelannut 288 Valioliiga-ottelua. Viime vuosina ykkösmaalivahtina toiminut 37-vuotias Heurelho Gomes on puolestaan kerännyt tililleen 195 esiintymistä Valioliigassa.

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.