Advertisement

Berahino näkee vihdoin valoa tunnelin päässä – “Kova työ alkaa maksamaan hedelmää”

Stoken hyökkääjän Saido Berahinon ura on ollut melkoisessa laskusuhdanteessa. Huippulahjakkaana pelaajana tunnettu Berahino näytti kaudella 2014-15 WBA:ssa, mihin hän parhaimmillaan pystyy. Tuolloin 38 Valioliigaottelussa syntyi peräti 14 maalia. Seuraavalla kaudella maaleja syntyi enää vain neljä. Tuon jälkeen pelaaja on pelannut kolme vuotta Valioliigaa ilman ensimmäistäkään osumaa.

Viime kaudella sekä Mark Hughes, että Paul Lambert toimivat hetken Stoken managerina. Molemmat kertoivat, ettei Berahino yksinkertaisesti ole riittävän hyvässä kunnossa pelaamaan. Lambert määräsi pelaajan noudattamaan tiukkaa harjoitusohjelmaa, mutta suurta apua tuosta ei tuolloin vielä ollut.

Stoke voitti Huddersfieldin Carabao-cupissa 2-0 ja Berahino onnistui viimein maalinteossa. Edellisestä maalista oli kulunut peräti 913 päivää aikaa. Tuo on hyökkääjälle ikuisuus.

“Tämä on ollut raskasta. Saavuin Stokeen, enkä onnistunut tekemään vaikutusta. Se oli minulle hyvin vaikeaa.”

“Tänne saavuttuani roolini on ollut erilainen. Olen ollut yksinäinen hyökkääjä ja minulla on ollut vaikeuksia päästä maalintekopaikkoihin.”

“Tällä kaudella olen aloittanut pirteästi. Olen käyttänyt mahdollisuuteni. Pääsin mukaan Prestonia vastaan ja olen pysynyt joukkueessa. Haluan kiittää jumalaa, että kova työni on kannattanut ja olen saanut jatkaa.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom