Advertisement

Bernardo Silva: Emme ole voittamattomia

Loistavaa kautta pelaavan Manchester Cityn tuore keskikenttäpelaajaa Bernardo Silva ei usko jalkapallossa kenenkään olevan voittamaton. Sama koskee myös hänen nykyistä seuraansa Manchester Cityä. City voitti 18 ottelua putkeen ennen kuin Crystal Palace pakotti heidän 0-0 tasapeliin Selhurst Parkilla vuoden viimeisenä päivänä. Tasapelin myötä City on kuitenkin Valioliigassa edelleen ilman tappioita kuluvalla kaudella.

”Jalkapallossa kukaan ei koskaan ole voittamaton”, portugalilainen kertoo Sky Sportsille.

”Totta kai olemme pelanneet todella hyvin tähän asti. Valioliigassa emme ole hävinneet vielä, joka tekee hyvää meille ja itseluottamuksellemme.”

”Meidän täytyy jatkaa työntekoa samaan tapaan kuin olemme tehneet kauden alusta tähän asti.”

Silva on päässyt joukkueen avauskokoonpanoon vasta kuudesti saavuttuaan Monacosta 43 miljoonan punnan siirtosummalla viime kesänä. 23-vuotias keskikenttäpelaaja on odottanut tilaisuuttaan hyvin kärsivällisesti ja Kevin De Bruynen loukkaannuttua on mahdollista, että myös Silva saa enemmän vastuuta.

Silva uskoo, että voittamattomana pysyminen kauden toisella puolikkaalla tulee olemaan huomattavasti hankalampaa kuin mitä se on toistaiseksi ollut. Portugalilaisen mukaan tammikuun 14. päivä pelattava vierasottelu Liverpoolia vastaan tuleekin olemaan joukkueelle todella tärkeä testi.