Advertisement

Big Sam ei pidä mahdottomana asiana Manchester Unitedin putoamista – muistutti vuodesta 1974

Kuva: TT, Keith Mayhew

Manchester Unitedin kauden alku on ollut seuran huonoin koko valioliigahistorian aikana. Kahdeksasta ottelusta on irronnut ainoastaan kaksi voittoa, ja joukkue on vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella.

Managerina kaiken nähneen ja kokeneen Sam Allardycen mielestä on mahdollisuus, että United voisi pudota Valioliigasta tällä kaudella.

”He putosivat vuonna 1974, vaikka heillä oli paperilla loistava joukkue”, Allardyce kertoi TalkSPORT:lle.

”Joten se ei ole mahdotonta, että heille voisi katastrofaalisesti kertyä lisää ongelmia, jos he menettävät itseluottamuksen ja loukkaantumistilanne pysyy sellaisena kuin se on nyt.

”Pelaajat eivät tällaisessa tilanteessa toivu yleensä niin nopeasti kuin silloin, jos asiat menisivät hyvin. Se on ehdoton tosiasia.

”Siellä on myös häiriötekijänä Paul Pogba, joka haluaa lähteä. Kuka astuu seuraavana esiin ja kertoo lähtöhaluistaan?”

Allardyce, kuten moni muukin viime viikkojen aikana, on ihmetellyt manchesterilaisseuran ratkaisua olla korvaamatta kesällä Interiin siirtynyttä Romelu Lukakua. United on paininut maalintekovaikeuksien kanssa koko alkukauden ja tehnyt 11 pelaamassaan ottelussaan vain 11 maalia.

”Manchester United ei tee tarpeeksi maaleja, ja voit huomata, että siitä on muodostumassa ongelma.

Ole [Gunnar Solskjaer] on saanut suuren työn. Tiedän heidän sanovan, että käynnissä on ’uudelleenrakennuksen aika’, mutta ei kukaan voi luopua parhaasta maalintekijästään ilman, että korvaa häntä. Se on valtava ongelma.

”Mistä he ajattelivat saavansa huippuhyökkääjän, jonka he haluavat?”